1990-luvun puolivälin jälkeen edullisista opiskelija-asunnoista oli selkeästi pulaa Oulussa. Asuntoihin oli jonoa ja esimerkiksi yksiöitä saattoi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta. Vuosikymmenen alussa oli hankittu Puistokatu 6 -kiinteistö keskustan laitamilta Nuottasaaresta, mutta ydinkeskustasta opiskelija-asuntoja ei löytynyt.

Pulaan vastattiin sekä uudisrakentamalla, että vanhojen rakennuksien saneerauksilla. Torin kulmalle sijoittuvaan Jurveliuksen taloon haluttiin saada uniikkeja opiskelija-asuntoja. Talo on yksi Oulun vanhimpia puutaloja ja suojelukohde, joka herätti heti kiinnostusta mm. arkkitehtiopiskelijoiden joukossa.

Lisää asuntoja keskustan lähelle saatiin 1990-luvun loppupuolella esimerkiksi Rautatienkadun vanhasta Gasthouse Lanamäen hotellista (Etappi) sekä Peltolan vanhasta psykiatrisesta klinikasta (Aro). Vuonna 2013 valmistui PSOASin viimeisin keskustakohde, kansainvälinen opiskelijatalo Aurora.


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.