Kotivakuutus on asukkaalle tärkeä hankinta. PSOAS vastaa talon kiinteistövakuutuksesta, joka kattaa mm. tulipalojen, luonnonilmiöiden ja rikkoutumisten aiheuttamista vaurioista aiheutuvat korvaukset. Asukkaiden omasta toiminnasta vahingon tai huolimattomuuden vuoksi seuranneita kuluja kiinteistövakuutus ei kuitenkaan kata, vaan ne ovat vahingon aiheuttajan, vuokralaisen, vastuulla. Siksi on tärkeää, että asukas huolehtii kotivakuutuksen hankkimisesta.

Kotivakuutuksen hinta on usein opiskelijalle maltillinen. Vuosihinta on usein mahdollista pilkkoa moneen erään, jolloin kertamaksujen suuruus pienenee. Kotivakuutuksen avulla vuokralainen turvaa omaisuutensa, johon kuuluvat niin korut, vaatteet kuin polkupyörä ja puhelinkin. Asunnon osalta kotivakuutus kattaa tavallisesti esimerkiksi muuton sekä vuokrasuhteen aikana monet lattiapintoihin tai kaappeihin tulevat vauriot.

Useat vuokranantajat pitävät kotivakuutuksen hankkimista vuokrasuhteen edellytyksenä. PSOAS ei kuitenkaan vaadi kotivakuutuksen ottamista, mutta sitä suositellaan vahvasti molempien osapuolien mielenrauhan vuoksi.


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.