Rakensimme hyvää
Uno
171 asunnollista hyvää ja laadukasta opiskelijaelämää valmistui huhtikuussa 2024. Uno on Oulun ensimmäisiä kokonaan P1-puhtausluokassa toteutettuja asuinrakennuksia. Tässä myös sairaaloilta edellytettävässä puhtausluokassa sisäilma on asukkaille puhtainta mahdollista.
Uno rakennettiin maamerkiksi, joka palvelee laadukkaasti pitkään. Tilat on suunniteltu virikkeellisiksi kuntosaleja ja pyöränkorjaustiloja myöten ja ennen kaikkea kohtaamisiin ja yhteisöllisyyteen kannustaviksi.
“Missään kohteessa asukkaat eivät moikkaa samanlaisella prosentilla kuin Unossa. Kai se kertoo jotain pientä yhteisöllisten tilojen suunnittelun onnistumisesta.”
Jari Simonen, asiakaspalvelupäällikkö
Kiertotalouspuutarha
Yliopistokadun ulko-olohuone rakennettiin puretun päiväkodin tontille, ja kaikki yhteisöpihalle pykätty on kierrätettyä. Piha kerää ihmiset yhteen nauttimaan ulkoilmasta, ja myös pölyttäjät viihtyvät.
Sosiaalinen vastuu
Mahdollistimme hyvää opiskelijaelämää
Viime vuodet ovat olleet taloudessa ankaria – etenkin opiskelijoille. Koska PSOAS on opiskelijoiden perustama, asukkaiden etu on toimintamme lähtökohta, ja vuonna 2024 työn arvo korostui.

Vuokrat eivät nousseet
Kun pidimme vuokrat samalla tasolla vuoteen 2023 nähden, halusimme olla vahvistamassa opiskelijoiden toimeentuloa, joka on yleisen kustannustason nousun ja laskeneiden tukien vuoksi heikentynyt.
Loimme virikkeellistä ja mielekästä arkea
Tavoitteemme on mahdollistaa hyvä ja laadukas opiskelijaelämä, joka on opiskelijoiden itsensä näköistä. Sen yhtenä mittarina on erinomainen asukastyytyväisyys.
Investoimme runsaasti hyvään opiskelijaelämään, osallistimme asukkaita ja autoimme tiukkaan tilanteeseen joutuneita.

Annoimme hyvinvoinnin kiertää
Uskomme, että jos henkilökuntamme kukoistaa, se kukoistus sädehtii myös asukkaisiimme.

Taloudellinen vastuu
Tavoittelimme vain yhdenlaista voittoa
Se on asukkaidemme hyvä elämä ja kasvu hyvinvoiviksi, yhteistyökykyisiksi ja viisaita valintoja tekeviksi alojensa ammattilaisiksi.
Päätöksissämme pidimme mielessämme sen, että taloutemme ja kiinteistöjemme tulee kestää tuleville opiskelijasukupolville.

Kiinteistöjen hoitokulut 2024
Meille maksetut vuokrat palaavat täysmääräisesti asukkaidemme hyvinvointiin ja asumiseen. Katamme niillä kiinteistöjen juoksevat kulut, mahdollistamme asukkaille tarjottavat palvelut sekä rahoitamme viihtyisyyttä lisäävät investoinnit.

Ympäristövastuu
Säästettiin kulutuksesta, ei laadusta
Haluamme tehdä viisaiden valintojen tekemisestä asukkaillemme helppoa.
Teknisillä ratkaisuilla sekä arkisilla järjestelyillä herättelimme asukkaitamme tekemään viisaita valintoja kulutuksessaan sekä kierrätyksessään myös vuonna 2024.

Jakaminen on välittämistä
Lainasimme muun muassa harrastus- ja liikkumisvälineitä, jotta jokaisen opiskelijan ei tarvitse ostaa omaa, kuluttaa.
Lainaaminen on ekoteko, mutta myös liikkumisen ja tekemisen vapautta.
