UNOn asukkaat pääsevät nauttimaan puhtaasta sisäilmasta, sillä opiskelijatornitalon puhtausluokka on paras P1, mikä on vielä harvinaista asuinkerrostalolle.

Poikkeuksellinen on tulevan tornitalon työmaakin. Se on julistautunut Suomen siisteimmäksi työmaaksi.

UNOn työmaalla panostetaan siisteyteen poikkeuksellisen kattavasti ja poikkeuksellisessa hengessä. Suomen siisteimmäksi työmaa on saatu paitsi hyödyntämällä työmaalla alan parhaita käytäntöjä, erityisesti tekemällä tavoite siististä työmaasta näkyväksi ja yhteiseksi kaikille työmaalla työskenteleville. Siisti työmaa on turvallinen ja viihtyisä paikka työskennellä. Siisteys takaa myös laadukkaan lopputuloksen.

”Teemme työmaallamme jotain poikkeuksellista, jossa kaikki työmaalla haluavat olla mielellään mukana. Haluamme tuoda Suomen siisteimmän työmaan tavoitteen yhteiseksi ja selkeästi esille, jolloin se muistuttaa meitä joka päivä, kun teemme valintoja työmaalla. Asettamalla tavoitteen itsellemme korkeaksi haastamme itseämme ja koko alaa. Suomen siistein työmaa on terveellinen ja turvallinen tekijöille, rakennukselle ja asukkaille”, kuvailee vastaava työnjohtaja Jaakko Juola UNOn rakentamisesta vastaavasta Rakennusliike Lapti Oy:stä.

”Näemme työmaan siisteydellä suoran yhteyden laatuun ja työturvallisuuteen. Työmaan siisteys ja P1-puhtausluokka takaavat varmuudella tuleville asukkaille puhtaan sisäilman. Meille tilaajana on myös tärkeää, ettei meidän tilaamillamme työmailla tapahdu tapaturmia. Haluamme omalta osaltamme olla ehkäisemässä esimerkiksi pölylle altistumisesta johtuvia rakennusalan ammattitauteja. Tavoite on tietysti, että työntekijät jatkavat terveinä seuraaviin työkohteisiinsa”, kertoo kiinteistöpäällikkö Eerik Junnikkala Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiöstä.

Suomen siisteimmällä työmaalla ratkaisevinta on yhteinen tavoite ja asenne

Korkea pistetalo haastaa rakentamista, sillä päällekkäisiä työvaiheita on yhtä aikaa käynnissä paljon. Karkeasti, kun yläkerroksissa rakennetaan vasta väliseiniä, alakerroksissa tehdään jo loppusiivousta. Koko asuntorakentamisen kirjo on käynnissä yhtä aikaa. Kerrosten läpimenoaika on nopea, joten töiden täytyy edetä sujuvasti.

Kun työmaalla kulkee, mikään ei oikein pistä silmään ja oikeastaan se on huomion arvoista. Kulkuväylät ja työpisteet ovat siistejä, eikä missään roiku ylimääräisiä jatkojohtoja, löydy epämääräisiä tarvikekasoja tai näy viimeistelemättömiä töitä. 

”Työmaan siisteyden ylläpitämiseksi ei ole keksitty varsinaisesti mitään uutta ratkaisua, vaan kyse on yhteisestä, selkeästä ja näkyvästä tavoitteesta. Tämän ansiosta kohde todella toteutetaan pölyn- ja puhtaudenhallintasuunnitelman mukaan ilman erillistä muistutusta ja työmaa on aidosti Suomen siistein”, toteaa Juola.

Lue lisää Suomen siisteimmästä työmaasta.

Lisätietoja:

Jaakko Juola, vastaava työnjohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, p. 050 501 2095, jaakko.juola@lapti.fi
Eerik Junnikkala, kiinteistöpäällikkö, Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö, p. 044 757 3173, eerik.junnikkala@psoas.fi


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.