Domus Botnica on Oulun ensimmäinen opiskelija-asuntokohde, johon ensimmäiset asukkaat muuttivat tammikuussa 1958. Talo sijaitsee ihanteellisella paikalla, vuonna 1956 Oulun kaupungin lahjoittamalla tontilla Oulujoen varrella, aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Talo valmistui perusparannuksesta 2014 ja tarjoaa tätä nykyä kodin 102 opiskelijalle.

Domus Botnican sulauttamisesta PSOASiin puhuttiin jo PSOASia perustettaessa. Domus Botnican hallituksen jäsenet eivät kuitenkaan tuolloin pitäneet asiaa tärkeänä.  Domuksen säilyttämistä itsenäisenä pidettiin yliopiston perustamisen puolesta taistelleiden ihmisten kunnioittamisena. Toisaalta PSOASiin suhtauduttiin tuolloin vielä pienellä varauksella.

Vuonna 2008 Domus Botnica -säätiö kuitenkin fuusioitiin Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiöön. Fuusio alkoi tuntua luontevalta muun muassa siksi, että Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö oli vakiintunut keskeiseksi toimijaksi opiskelija-asumisen saralla. Sulautuminen oli Suomen ensimmäinen säätiöiden fuusio.

Kiinnostaako opiskelija-asuminen lähellä kaupungin vilskettä? Tutustu PSOAS-kohteisiin keskustassa, Alppilassa ja Peltolassa!


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.