Meillä isännöinnin ja rakennuttamisen osastolla on aloitettu uudelleen järjestelyt ja sopeuttamistoimet – siis toimistomme huonekalujen uusiminen ja arkistojen siivoaminen.

Vuosien, ehkäpä vuosikymmentenkin aikana ovat kaappimme, laatikostomme ja arkistomme täyttyneet lomakkeista, papereista, piirustuksista ja joulupalloista, viinipullonkorkittajista, asukkaiden valokuvista, – matkamuistoista, polkupyöristä, vaatteista ja vaikka mistä. Tavoitteemme on uusien toimistokalusteiden myötä luoda toimistoomme avointa, ilmavaa, viihtyisää tilaa teidän asukkaiden ja yhteistyökumppaneiden tapaamista varten.

Olemme suunnitelleet toimistoomme mukavia turinatuoleja ja palaveripöytiä meidän kaikkien iloksi ja näiden sijoittamiseksi laitamme kiertoon lukuisia mappi- ja varastokaappeja. Näin ollen joudumme valitettavasti heittämään pois löytötavara-arkistomme. Jos olet unohtanut tai muistat jonkun unohtaneen jotakin huoneistoonsa tai varastoonsa, niin olehan joutuin yhteydessä isännöitsijöihimme tai minuun, niin katsotaan löytyisikö aarteet meiltä. Kesäkuussa joudumme näistä löytäreistä luopumaan, joten nyt kannattaa toimia heti!

Samassa yhteydessä kun urakoimme tilamme ja arkistomme siisteiksi – mikä ei olekaan mikään joutuisa pikkujuttu vaan liki vuoden kestävä prosessi – olemme päättäneet luoda toimintatavat, jotta ylimääräistä paperia ja löytötavaraa ei enää kerääntyisi kaappejamme, käytäviämme ja varastojamme tukkimaan. Näihin toimintatapoihin kuuluu muun muassa sähköisten projektipankkien käyttäminen, sähköisen arkistoinnin kehittäminen ja löytötavaroiden säilytysajan määrittäminen.

Yritämme totta kai aina tavoittaa tavaroiden oikean omistajan salapoliisityön tai palvelurekisterimme yhteystietojen avulla, mutta valitettavan useasti emme saa yhteyttä tavaroiden oikeaan omistajaan. Kesäkuusta 2017 alkaen säilytämme kiinteistöistämme, huoneistoista ja huoneistovarastoista löydettäviä asukkaiden -entisten tai nykyisten- henkilökohtaisia tavaroita vuoden. Yhden vuoden, ja sen jälkeen ne toimitetaan kierrätykseen.

Henkilökohtaisina tavaroina pidämme valokuvia, todistuksia, henkilöpapereita ja kaikkea sellaista jonka miellämme olevan omistajalleen arvokasta. Arvottomat roinat, rääsyt ja roskat päätyvät roskiin. Näiden jätekustannukset perimme toki tavaroiden omistajalta, mikäli sellaisen tavoitamme.

Haluankin toitottaa kaikille muuttoa suunnitteleville ja muuttoautoa pakkaaville, katsastamaan vielä kerran huoneistonsa kaapit, häkkivarastot, pyörien säilytystilat, muut kiinteistövarastot ja – säilytystilat, jotta kaikki omat tavarat varmasti lähtevät muuttokuormaan mukaan. Ja jos jotain huomaa unohtuneen, niin ottakaa nopeasti ja reippaasti yhteyttä isännöintiin tai asiakaspalveluumme, jotta huoneistotarkastajan mahdollisesti löytämät ja talteen ottamat tavarat löytävät pian takaisin kotiin.

Mukavia, aurinkoisia ja kuivia kesäkelejä, sekä sujuvaa muuttoa kaikille muuttolaatikoiden keskellä ahertaville toivottaen, Leena



PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.