PSOASin toiminnan kulmakiviin kuuluvat edelläkävijyys ja vihreät arvot. Niistä puhuminen voi kuulostaa tylsältä, mutta isännöitsijä Antti Rantasuomelan silmiin syttyy valo, kun hän pääsee kertomaan uusimmista virityksistä asukkaiden ja hallitun asuinkustannustason hyväksi.

Ihan jokainen varmasti tietää, että asuinkustannuksiin voi vaikuttaa sähkön ja veden kulutusta säätelemällä. Vuokra-asunnon asuinkustannuksiin vuokran osalta vaikuttaa koko talon väen käyttäytyminen – ja sen PSOASin asukkaat hyvin tietävätkin.

– Asukkailla on hyvin tietoa esimerkiksi veden säästämisestä ja uskon, että siihen kiinnitetäänkin huomiota, Antti sanoo.

Mutta myös vuokranantajan taholta panostetaan siihen, että energiaa ja vuokrarahoja säästyy: vuosi sitten PSOASille valmistui pilottihankkeena passiivienergiatalo, jonka lämmöneristys on jopa parempi kuin nykyiset rakentamismääräykset edellyttävät ja ilmanvaihtokoneisto energiatehokas. Virkakadun talon energiankulutusta seurataan tiiviisti tulevia hankkeita silmälläpitäen.

Seurantaa helpottaa etävalvonnan mahdollistava kiinteistöautomaatio, joka löytyy jo 70 prosentista PSOASin kiinteistöjä. Etänä voidaan seurata ja säätää kiinteistöjen lämmöntuotantoa, valaistusta, saunoja ja ilmanvaihtoa. Kertyneen tiedon pohjalta pystytään suitsimaan energiankulutusta.

– Asukkaiden etu on tietysti myös se, että vikatilanteisiin reagointi nopeutuu, kun saamme virheilmoitukset valvontajärjestelmästä suoraan sähköpostiin ja kännykkään, isännöitsijä huomauttaa.

Uusinta uutta

Luvassa lämmintä – mitä sanoo etävalvonta Välkkylässä ja Domus Botnicassa?

– Välkkylässä on käytössä sääennusteisiin perustuva lämmityksen säätely. Kun tiedetään, että aurinko porottaa kohta lämpimästi, lämmityksen tehoa lasketaan ja käytetään hyväksi auringon ilmaisenergia, Antti Rantasuomela selostaa.
Syykuuksi valmistuva perusparannuskohde Domus Botnica saa ilmanvaihtokoneen, jossa on maalämmöllä toimiva tuloilman esilämmitys.

– Helteillä tuloilman esilämmityspiiriä voidaan käyttää jäähdytykseen ajamalla ylimääräistä lämpöä maaperään.

PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.