Uusi palveluneuvojamme Silja Huttunen aloitti työssään tammikuussa. Asukkaille hän haluaa sanoa, että me PSOASin työntekijät yritämme aina parhaamme mukaan auttaa, mikäli ongelmia ilmenee.

Harjoittelusta kesätöiden kautta palveluneuvojaksi

Vuoden alussa palveluneuvojana PSOASilla aloittanut Silja Huttunen on meille jo ennestään tuttu. Hän nimittäin teki merkonomintutkintoonsa kuuluvan harjoittelun meillä vuosi sitten ja oli meillä sen jälkeen myös kesätöissä. 

Aiemmin nuorisoalan töitä tehnyt Silja on erittäin sopiva henkilö työskentelemään PSOASilla, jossa hän saa käyttää myös aiemman alan kokemustaan. Siljan oli helppo tulla PSOASille töihin.

”Teen aika lailla samoja töitä, kuin harjoitteluni aikana, mutta minulla on enemmän vastuuta.”

Työnkuvana koko vuokrauksen kaari

Siljan työnkuvaan kuuluvat monenlaiset vuokraukseen liittyvät työt, kuten hakemusten käsittely, asuntotarjouksien tekeminen, vuokrasopimukset ja irtisanomisien käsitteleminen. Myös vuokranmaksun ja asumisen ongelmat ovat Siljan vastuualueita.

”Eli koko vuokrauksen kaari. Teen yhteistyötä myös talouspuolen ja isännöitsijöiden kanssa”, Silja kertoo.

Erityisvastuualueena Siljalla on viestintä. Hän kirjoittaa tiedotteita, päivittää nettisivujamme ja tekee somepäivityksiä – sekä suomeksi, että englanniksi.

”Otin innolla vastaan viestinnän vastuualueen. Minulla on suhteellisen hyvä englannin kielen taito. Olen oppinut kielen lähinnä katsomalla televisiota”, Silja nauraa.

Silja odottaakin innolla sitä, että hänen lempiohjelmansa Game of Thronesin viimeinen kausi alkaa. Hän kertoo, että toimistolla on laskettu jo pitkään päiviä ensimmäiseen jaksoon.

Hyvää yhteishenkeä ja mukavia asiakkaita

Toimiston työilmapiiri saa Siljalta paljon kiitosta ja hän sanookin sen olevan yksi syy, miksi hän tuli mielellään takaisin PSOASille. Silja kertoo työnsä olevan vaihtelevaa ja joka päivä saa oppia uusia asioita.

”Töihin on aina kiva tulla, vaikka olisi kuinka paljon hulinaa. Tykkään asiakaspalvelutyöstä, ja asukkaamme ovat yleensä tosi mukavia. Heidän kanssaan on kiva höpötellä.”

Vapaa-ajallaan Silja katsoo television lisäksi paljon elokuvia. Hän tituleeraa itseään myös olutharrastajaksi, joka ei koskaan juo kahta kertaa samaa olutta peräkkäin. Kysyttäessä suosituksia hän mainitsee erään paikallisen pienpanimo-oluen.

”Maistilan Tirakisu on hyvä, tumma porter, jossa on vaniljainen kahvin maku”, Silja vinkkaa hymyillen.


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.