PSOASin vuosittainen asukastyytyväisyyskysely pidettiin jälleen huhtikuussa. Vastauksia saimme lähes 900, vain hitusen viime vuotta vähemmän. Suurin osa vastaajista ilmoitti opiskelevansa korkeakouluissa ja asuivat PSOASilla ensimmäistä vuotta.

Kyselyn osa-alueina olivat muun muassa asiakaspalvelumme, isännöinti, asuinympäristö, siivous sekä huoltoyhtiö ja tietenkin asuntomme. Suurin osa vastaajista koki mm. netin toimivuuden, jätelajittelun riittävyyden sekä asuinympäristön viihtyvyyden tärkeiksi kriteereiksi asumisessa. Näissä asukkaamme olivat arvioineet PSOASin onnistuneen erittäin hyvin. Kehitettävää sen sijaan löytyy mm. polkupyörien säilytyksessä. Peräti 88,5% hakisi uutta asuntoa PSOASilta asumistarpeiden muuttuessa.

Vapaita palautteita saimme runsaasti ja käymme niitä parhaillaan läpi. Ensimmäistä kertaa kysyimme mitä lisäpalveluja asukkaamme toivoisivat. Saimmekin kyselystä paljon hyviä ideoita. Paljon toivottiin esim. PSOAS pyöriä kaikkien asukkaiden käyttöön sekä muuttopalvelua. PSOAS onkin jo 2021 neuvotellut Kuljetus Haverinen Oy:n kanssa valmiit muuttopaketit asukkaillemme. Talojen palveluihin toivottiin enemmän yhteistä tekemistä, kuten pihapelejä ja liikuntavälineitä.

Vastausten avulla voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi, joten suuri kiitos kaikille osallistujille. Kaikkien vastaajien kesken olemme arponeet Verkkokauppa.com lahjakortin. Onnekas voittaja oli tällä kertaa Wang Toppilasta. Kyselyn tuloksia pääset tarkistelemaan tästä.


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.