Asukastoimikuntia toimii PSOASilla tällä hetkellä yhdeksän. Kaikki jäsenet ovat vapaaehtoisia, innokkaita asukkaita, jotka pyrkivät helpottamaan asumista hankkimalla yhteiskäyttötavaroita sekä luomalla yhteisöllisyyttä tapahtumien ja harrastetilojen kautta.

Harrastusmahdollisuuksia asukkaille

Monille alueille on saatu asukastoimikuntien aloitteesta mm. kuntosalit asukkaiden käyttöön. Viimeisimpänä niistä Välkkylään saatiin paljon kaivattu kuntosali ja myös biljardipöytä on uusittu syksyn aikana. Kaijonharjussa Tellervontien kuntosalia sekä Kalervontien kerhohuonetta on myös uusittu kuluneen vuoden aikana. Joillain alueilla, esim. Virka-Syynimaalla sekä Linnanmaalla asukastoimikunnat ovat hankkineet asukkaiden lainattavaksi paljon erilaisia tarvikkeita, kuten pelejä, liikunta- ja telttailuvälineitä sekä työkaluja.

Järjestystä ja yhteistä toimintaa

Useissa kohteissa asukastoimikunta järjestää vuosittain pihatalkoita sekä pyörävarastojen siivousta. Virka-Syynimaan asukkailla on mahdollisuus päästä tutustumaan toisiinsa elokuvailloissa, yhteisillä matkoilla tai vaikka kesäjuhlissa.

Mukaan toimintaan?

Syttyikö idea oman alueen kehittämisestä? Asukastoimikunnat ottavat mielellään vastaan toiveita, miten vuosittain jaettavat määrärahat käytetään parhaiten asukkaiden hyväksi. Mahdollisuus on myös tietenkin lähteä itse mukaan asukastoimikuntaan. Tule mukaan kuuntelemaan ja antamaan omat ehdotuksesi asukaskokouksessa, jotka järjestetään syksyn aikana. Lisätietoa asukaskokouksesta lähetämme OmaPSOASin kautta. Asukastoimikuntien yhteystiedot löydät täältä.


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.