36 vuotta parempaa asumista tekemässä: Reijo Suomela on ahertanut PSOASilla vuodesta 1980 alkaen kiinteistöjen rakentamisen ja kunnossapidon parissa. Reijo jää nykyisestä teknisen valvojan pestistään ansaitulle eläkkeelle 36 vuoden ahkeran palveluksen jälkeen. Vuosien varrella Reijo on ollut tärkeä osa PSOASia ja merkittävässä roolissa Oulun opiskelija-asumisen kehittämisessä. Viimeisenä työpäivänään hän muistelee lämmöllä menneitä vuosia ja valottaa, mikä on motivoinut pysymään PSOASilla näin pitkään. Reijo luovuttaa manttelinsa kiinteistöpäällikkö Leena Neuvoselle, jolle opiskelijoiden laadukas asuminen on aivan yhtä tärkeää kuin edeltäjällensäkin.

Hyvään tiimiin on ollut helppo sitoutua

Ennen PSOASia Reijo oli töissä tiuhaan matkustelevana työnjohtajana rakennusyrityksessä, mistä siirtyminen PSOASille oli työpaikan kiinteän sijainnin puolesta mielekästä. Uusi työyhteisö otti Reijon lämpimästi vastaan ja osoittautui myöhemmin hänelle todella tärkeäksi. ”En tiedä onko tämä nyt vain sattumaa, mutta minulla ei ole minkäänlaista nokankoputtamista yhdestäkään työkaverista, vaan päinvastoin. On ollut ilo olla osana tätä porukkaa, jossa en suinkaan ole ainoa pitkään työskennellyt. PSOASilla tuntuu olevan periaatteena pitää kiinni työntekijöistään, kun meitä pitkäaikaisia työntekijöitä löytyy aika monta. Arvostus on molemminpuoleista”, valottaa Reijo.

Reilu työnantaja, joka antaa vastuuta ja tavoitteita

Reijolta kysyttäessä, mikä sai sitoutumaan PSOASiin näin pitkäksi aikaa hyvien työkavereiden lisäksi, hän löytää nopeasti yhden yhteisen nimittäjän useista työtehtävistään PSOASilla. ”Olen aina tykännyt täällä työskennellessäni siitä, että olen saanut täysin vapaat kädet siinä, miten minä työtäni teen. Minulle asetetut tavoitteet ovat aina olleet kohtuullisen simppeleitä, mutta laajoja: asuntojen pitää olla hyvässä kunnossa, jotta asukkaat eivät kääntyisi kynnykseltä ja jotta saataisiin pitkäaikaisia asukkaita. Näiden tavoitteiden täyttymiseksi sitä on tullut tehtyä monenlaisia toimenpiteitä ja täytyy sanoa, että onnistumisiakin on pitkällisten ponnistelujen johdosta saatu aikaiseksi”, iloitsee Reijo.

Opiskelija-asuntoloista opiskelija-asuntoihin

Reijon aloittaessa PSOASilla opiskelijat asuivat tyypillisesti asuntoloissa, joissa asukkailla oli omat huoneet ja muiden asukkaiden kanssa jaettavat yhteiset tilat. PSOASin rooli asumistilojen vuokraajana ja kunnossapitäjänä oli Reijon mukaan tuolloin hieman erilainen kuin nykypäivänä.

”Asuntoloissa asukkaiden vaihtuvuus oli melko suurta, sillä miksipä sitä yhdessä huoneessa kovin kauaa asuisi. Meillä oli siihen aikaan paljon henkilökuntaa töissä, joka piti asuntoloiden kunnosta ja siisteydestä huolta huoneiden siivousta ja vessapapereiden toimittamista myöten”, muistelee Reijo.

Asuntoloiden rinnalle alettiin rakentamaan asuntokiinteistöjä, joissa opiskelijoilla olisi parempi mahdollisuus asua pitkäaikaisesti. Tätä varten uusien kiinteistöjen rakennuttamisen lisäksi tehtiin suuria muokkaustöitä vanhempiin asuntolakiinteistöihin, joista yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Välkkylän alueen talot. Kimppakämpätkin ovat nykyisin tärkeä osa PSOASin asuntopalveluita esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden kohdalla. Toiminta on Reijon mukaan kuitenkin keskittynyt asukkaiden kannalta olennaisimpiin toimiin. ”Nykyään ei enää siivota asuintiloja tai toimiteta tavaraa asuntoihin, vaan keskitytään vuokraamaan ja rakentamaan kiinteistöjä sekä pitämään ne hyvässä kunnossa. Vessapaperitkin hoituvat asuntoihin asukkaiden itsensä toimesta”, naurahtaa Reijo.

Asukkaiden ääni kuuluviin

PSOASin toiminta on Reijon mukaan muuttunut vuosien saatossa asukaslähtöisemmäksi. ”Opiskelijaelämään kuuluu asumisen lisäksi paljon muutakin, kuten olemme asukkailta oppineet. Opiskelijat arvostavat nykypäivänä sitä, että he pääsevät vaikuttamaan asuinympäristönsä viihtyisyyteen ja asukkaiden yhteisiin vapaa-ajan harrastus- ja ajanviettomahdollisuuksiin. Siksi meillä kehitetään toimintaa eteenpäin asukkaiden aloitteiden ja palautteiden pohjalta, joita tulee koko ajan enemmän. Mielelläänhän me sitten ollaan toteutettu kaikenlaisia toiveita, kunhan nyt ei mitään överipippaloita”, hymähtää Reijo.

Mihin suuntaan tulevaisuudessa?

Sekä Reijo että hänen seuraajansa Leena ovat yhtä mieltä opiskelija-asumisen tulevaisuuden suunnasta: jotta PSOASin asunnot olisivat nykyaikaisilla asuntomarkkinoilla opiskelijoiden mielestä kiinnostavia, on niiden tarjottava paljon muutakin kuin edulliset vuokrat. Reijo antaa tähän näkökulmaa rakentamisen puolelta:

”Aiemmin rakentaminen oli vähän sellaista standardien noudattamista ja rakennusten suunnittelussa ei liiemmin revitelty. Nykyään taas pyritään tekemään kaikista kiinteistöistä uniikkeja ja nuorekkaita sekä sisältä että ulkoa.” Myös aiemmin rakennusalalla työskennellyt Leena lisää, että tulevaisuudessa kiinteistöistä pyritään rakentamaan energiatehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä.

Oululaislähtöinen Leena mainitsee tulevaisuuden kehityskohteiksi opiskeilijoiden yhteisöllisyyden ja alueellisen keskittymisen. ”Me halutaan, että meidän asukkailla olisi hauskaa asua PSOASilla. Tämähän tarkoittaa sitä, että asukkailla täytyy olla hyvät mahdollisuudet viettää aikaa yhdessä ja että asuintilojen pitää olla värikkäitä ja nykyaikaisia. Lisäksi halutaan keskittyä niille alueille, joissa opiskelijoiden on järkevä asua opinahjojen sijaintien puolesta. Ei siis tehdä mitään nuhjuisia kämppiä syrjäisille alueille”, nauraa Leena.

Pesti siirtyy haikein mutta luottavaisin mielin

Reijolle työ PSOASilla on ollut niin mielekästä, että eläkepäivät ovat tulleet vastaan melko yllättäen. ”Ollaan tehty Leenan kanssa samassa huoneessa töitä nyt pari kuukautta ja tuntuu, että ollaan opittu toimimaan yhdessä tosi hyvin. Onhan se vähän kummallista lähteä tästä näin yks kaks pois, mutta en epäile yhtään, etteikö Leena hoitaisi vastuutaan hyvin. Itse asiassa Leenasta paistaa läpi kova into päästä tekemään töitä, ihan kuin minussakin silloin aikanaan!”

Leenaa ei Reijon eläköitymisen johdosta kasvava vastuu pelota, vaan hän suhtautuu asiaan rennoin mielin. ”Minulle on syntynyt jo paljon ideoita opiskelija-asumisen kehittämiseksi, enkä koe minkäänlaista epävarmuutta lähteä toteuttamaan niitä! Otan uuden työni vastaan nöyrin mielin ja tiedän, että pystyn onnistumaan varsinkin tässä työporukassa, jossa toisten auttaminen ja tukeminen ovat toiminnan peruspilareita.”


PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.