Tällä viikolla vietetään energiansäästöviikkoa 2016. Energiansäästöviikolla valokeilassa ovat energian säästämisen kikat, toimet ja tulevaisuuden näkymät.

PSOAS on jo vuosikymmeniä kulkenut kestävän kehityksen viitoittamalla tiellä ja energian käytön järkevä hallinta on ansaitusti kiinteistöjen ylläpidon keskiössä. Suurin osa kuluttamastamme energiasta käytetään kiinteistöjemme ilmanvaihdossa ja lämmityksessä. Näiden, kuten kaikkeen muuhunkin energian kulutukseen, vaikuttavat merkittävästi rakenteet, laitteistot, käyttäytymisen ja kuluttamisen tottumukset.

Arvot kaiken taustalla

PSOAS:n kiinteistökanta on hyvin moninainen ja asukkaammekin ihanan kirjavaista väkeä. Opiskelija-asuntosäätiön toiminta kumpuaa kolmesta tärkeästä arvosta: Asukasläheisyydestä, vastuullisuudesta ja yhteistyöstä. Kaikkiin niihin tukeutuen pyrimme jatkuvasti kehittämään osaamistamme energian viisaana kuluttajana. Asuntokohteemme rakennetaan, peruskorjataan ja – parannetaan aina mahdollisimman laadukkaasti: kestämään aikaa ja elämää. Kiinteistöistä huolehditaan ja kiinteistötekniikka pidetään kunnossa. Lämmitystä optimoidaan ja energiatehokkuutta parannetaan. Yhteistyö eri rakennus- ja kiinteistöalojen osaajien kanssa on tärkeää.

Tärkeintä on kuitenkin asukasläheisyys ja tarjoamiemme kotien mahdollisuudet ja virikkeet harrastamiseen, yhteisöllisyyteen ja omannäköiseen asumiseen. Uskomme että energiatehokkuuden parantaminen ei kavenna vaan laventaa asumisen mahdollisuuksia. Asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan energian kulutukseen pyrimme lisäämään jakamalla tietoa, uusimalla vioittuneiden kodinkoneiden tilalle uusia energiatehokkaampia malleja, lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä ja ledivalaistusta. Neuvonnan avulla, etänä tai lähenä, pyrimme ohjaamaan oikeanlaisiin valintoihin ja puuttumaan räikeisiin energiamonstereihin.

Karkota energiamonsterit

Energianmonsterien mellastus paljastuu viimeistään sähkölaskusta, joten sen torjumiseen kannattaa jokaisen asukkaan paneutua. Lopuksi, energiaviikon kunniaksi, julkaisemme energiamonstereiden neljä pahinta mellastusta joihin isännöitsijämme valitettavan usein ovat törmänneet.

Neljännelle sijalle pääsee ”tunti kuumassa suihkussa” – monsteri, jaetun kolmannen sijan jakavat ”jätetään ikkunat auki talvipakkasilla” ja ”jätetään kaikki sähkölaitteet päälle” – monsterit. Toisen sijan saavuttaa uskomattomalla sähkölaskulla ”asunnon lämmittäminen aukiolevien uunin ja hellan avulla” -monsteri ja itseoikeutetusti 1. sijoituksen saa ”Kokkaa ja wokkaa sähkökiukaalla”- energiamonsteri.
Pidetään siis monsterit ulkona ja lämmöt sisällä!

Energisin terveisin, Leena

Artikkelin kirjoittaja Leena Neuvonen on PSOASin uusi kiinteistöpäällikkö, joka aloitti tehtävässään syyskuussa 2016. Leena on lupautunut kirjoittelemaan ajoittain PSOASin kiinteistöpuolen kuulumisia blogimaiseen tyyliin tässä sähköisessä asiakaslehdessämme.




PSOAS tarjoaa vuokra-asuntoja oululaisille opiskelijoille

Tutustu asuntoihin ja asuinalueisiin ja tee hakemus! PSOASin valikoimasta löytyy niin soluja, yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin.

Tutustu tarkemmin millaista opiskelijaelämä PSOASilla on ja perehdy tarkemmin asumiseen, hakemiseen ja muuttamiseen liittyviin asioihin.