Ajankohtaista / Uutisarkisto

Uutisarkisto - PSOAS

12.01.2012 TV:n näkyvyydessä ongelmia Ylioppilaantie 8:ssa.

TV:n näkyvyydessä ongelmia Ylioppilaantie 8:ssa. Viasta ilmoitettu DNA:lle. Toivottavasti vika saadaan korjattua mahdollisimman pian kuntoon.


04.01.2012 Uusi vuosi ja uudet tuulet

Vuosi on vaihtunut ja tuonut mukanaan uusia tuulia PSOASille. Hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Heidi Vatja on luovuttanut tehtävänsä seuraajalleen Milja Seppälälle. PSOAS kiittää Heidiä opiskelijayhteisön hyväksi tekemästään hienosta työstä ja toivottaa samalla Miljan tervetulleeksi jatkamaan tätä työtä!

Uuden vuoden alettua myös CampusNet on päivitetty entistä ehommaksi ja nyt vuokraan sisältyvän perusliittymän kapasiteetti on 10/10M. Samalla lisämaksullisen palveluluokan kaistaksi on päivitetty 100/10M.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!


22.12.2011 Poikkeavat aukioloajat joulukuussa ja tammikuussa

Toimistomme poikkeavat aukioloajat joulukuussa 2011 ja tammikuussa 2012:

  • 23.12.2011 - 26.12.2011: toimisto suljettu
  • torstai 5.1.2012: avoinna klo 9 - 14
  • perjantai 6.1.2012: toimisto suljettu

Toivotamme kaikille asukkaille oikein mukavaa joulunaikaa!

hyvää joulua

 Joulun tunnelma syntyy omenoista,
rusinoista, kynttilöistä.
Laulusta, naurusta, seurasta!


30.11.2011 Poikkeuksellien aukioloaika 5.12.2011/Toimisto suljettu 6.12.2011

Maanantaina 5.12. asuntotoimisto suljetaan poikkeuksellisesti jo klo 14.00. Tiistaina 6.12. toimisto on suljettu itsenäisyyspäivän johdosta. Keskiviikkona 7.12. palvelemme taas normaalisti.


14.11.2011 PSOAS Abi-päivillä

Viime viikon keskiviikkona ja torstaina 9.-10.11. PSOAS osallistui tuttuun tapaan Yliopiston järjestämille Abi-päiville. Kävijöitä PSOASin esittelypisteessä oli runsaasti ja opiskelija-asumisen ilosanomaa välitettiin taas lukuisille tuleville opiskelijoille.

Tavarapalkintoja järjestetyssä arvonnassa voittivat Harri Mehtälä, Anna Heikka ja Marko Mustonen. PSOAS onnittelee voittajia!


09.11.2011 PSOAS jatkosopimukseen CampusNetistä DNA:n kanssa

PSOAS on solminut kolmevuotisen jatkosopimuksen DNA:n kanssa tietoliikennepalveluiden tarjoamisesta PSOAS-asunnoissa. Asuntoihin toimitetaan PSOASin CampusNet-internetyhteydet ja DNA Welho TV -palvelut. Welho TV:n maksuttomat peruskanavat ovat käytössä saman tien, ja maksu TV -palvelut saa ostamalla DNA:n myymälästä, verkkokaupasta tai asiakaspalvelusta DNA Katselukortin.

Uuden 1.1.2012 alkavan CampusNet sopimuksen myötä asukasverkon kokonaiskapasiteettia kasvatetaan ja myös asukkaiden nettiliittymät uudistuvat. Jatkossa PSOASin asukkaille tarjotaan 10/10Mb internetliittymä vuokraan sisältyvänä peruspalveluna.


03.11.2011 Poikkeava aukiolo perjantaina 4.11.

Perjantaina 4.11. asuntotoimisto suljetaan poikkeuksellisesti jo klo 14.00 Pyhäinpäivän vuoksi. Maanantaina 7.11. palvelemme taas normaalisti.


02.11.2011 Muutoksia isännöintialueissa

PSOASin isännöinnin vastuualueet ovat muuttuneet. 1.11.2011 alkaen Linnanmaan alueella isännöinnistä vastaa Marko Tast Antti Rantasuomelan keskittyessä jatkossa enemmän kiinteistöautomaatiojärjestelmiin. Uusien tehtäviensä ohessa Antti kuitenkin jatkaa Syynimaan isännöitsijänä. Myös Puistokadun isännöitsijä vaihtuu kohteen siirtyessä Kaisu Mikkolalta Seppo Salmelalle. Uusi aluejako löytyy osoitteesta http://www.psoas.fi/yhteystiedot/psoas.php.


21.10.2011 TV lähetykset toimivat taas

Tiedonkaari 6:ssa, Virkakatu 5:ssä ja Virkakatu 8:ssa toimivat taas TV-lähetykset. Pyydämme asukkaita virittämään itse tv:n tai digiboxin uudelleen, jos lähetykset eivät näy edelleenkään.


21.10.2011 TV lähetykset eivät näy

TV-lähetykset eivät ole näkyneet Tiedonkaari 6:ssa, Virkakatu 5:ssä ja Virkakatu 8:ssa 20.10.2011 illasta alkaen. Vika ulottuu mahdollisesti myös Kandintie 1:een ja Kandintie 3:een. Vian syytä selvitetään ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti. TV-lähetysten näkyminen vian korjaamisen jälkeen voi vaatia tv-vastaanottimesi tai digiboxin uudelleen virittämistä sekä tehdasasetusten palauttamista.


18.10.2011 PSOAS Eteenpäin messuilla

messutViime viikolla osallistuimme keskiviikkona ja torstaina 12.-13.10. Ouluhallilla järjestettyihin Eteenpäin messuihin. Messuosastollamme järjestettiin arvonta, jossa osallistujien tuli veikata, paljonko käytöstä poistettuja avaimia oli kerätty läpinäkyvään säilytysastiaan. Osallistujien kesken arvottiin tavarapalkintoina reppu, collegetakki, t-paita sekä leffaliput. Onnetar suosi Raija Aulomaata, Henna Luokkasta, Roosa Haarahiltusta sekä Emilia Nikulaa. Onnittelemme voittajia!

Uskomatonta mutta totta, jo toisena voittajana lipukkeiden joukosta arvottu Henna Luokkanen arvasi avainten määrän tismalleen oikein. Määrä oli 158 avainta. PSOAS kiittää kaikkia osastolla vierailleita!


20.09.2011 PSOAS juhlii 40-vuotista taivaltaan

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön säädekirjan allekirjoittamisesta tulee tänään tiistaina 20.9.2011 kuluneeksi tasan 40 vuotta. Säädekirjan allekirjoittivat Vesa Mustonen ja Seppo Collan Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta, Jouko Mäkelä ja Veli Suomio Domus Botnica-säätiöstä sekä Uuno Varjo ja Yrjö Kilpi Pohjois-Suomen oppilasasuntolat Oy:ltä.

Keskiviikkona 21.9. aamupäivällä klo 10.00 suoritetaan juhlavuoden kunniaksi lipunnosto Domus Botnicassa, Peltolassa, Välkkylässä, Linnanmaalla ja Puistomannessa. Oulun ensimmäisessä opiskelija-asuntokohteessa Domus Botnicassa (Toivoniementie 1) lipunnostossa on paikalla säätiön hallituksen puheenjohtaja Heidi Vatja.


20.09.2011 Poikkeuksellinen aukioloaika 21.9.2011

Keskiviikkona 21.9. toimistomme suljetaan poikkeuksellisesti klo 15.00 PSOASin 40-vuotis juhlallisuuksien vuoksi.

Torstaina 22.9. palvelemme taas normaalisti klo 9.00 alkaen.


08.09.2011 TV-lähetykset Syynimaalla

TV-lähetykset eivät ole näkyneet Tiedonkaari 6:ssa, Kandintie 1:ssä ja Kandintie 3:ssa aamupäivästä 7.9.2011 lähtien. Kaapeli-TV-operaattorina toimiva DNA selvittää vian syytä ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti.


01.09.2011 Lokakuun asuntojen tarjoaminen on alkanut

Lokakuun alussa vapautuvien asuntojen tarjominen on nyt alkanut. Jos olet vielä vailla asuntoa, voit hakea täältä (jos et ole vielä jättänyt hakemusta) ja ottaa yhteyttä asuntotoimistoon, puh. (08) 317 3110.


25.08.2011 Syyskuun alun peruutuspaikat jaettu

Syyskuun alun peruutuspaikat on nyt suurimmaksi osaksi jaettu. Jäljellä on ainoastaan jotakin perheasuntoja. Seuraavaksi asuntoja aletaan tarjota lokakuun alkuun ja tarjoukset tehdään jonojen mukaan.


19.08.2011 Tervetuloa PSOASille asumaan

Ilo opiskelupaikasta on kesän aikana tavoittanut monia nuoria. Edessä on ollut muutto kotoa, asunnon etsintä ja oman kodin rakentaminen.

Meille PSOASille muuttaa tänä syksynä vajaa 700 uutta asukasta. Hakemuksia meille on tullut paljon ja valitettavasti asuntoja ei heti syyskuun alkuun riitä kaikille hakijoille. Asuntohakemus kannattaa kuitenkin aina jättää, sillä tilanne helpottuu huomattavasti jo lokakuussa.

PSOAS on tarjonnut opiskelijoille hyviä ja edullisia koteja jo neljänkymmenen vuoden ajan. 40-vuotissynttäreidemme kunniaksi haluamme myös muistaa asukkaitamme ja opiskelijoita. Keskiviikkona 7.9. järjestettävissä Vulcanalia juhlissa opiskelijat saavatkin keinahdella PSOASin tarjoaman Jukka Pojan musiikin tahtiin. Historiaamme voit tutustua tarkemmin näillä sivuilla.

Taloissamme asuu mukavaa väkeä ja kimppakämpässä (=soluasunnossa) pärjää hyvin kun ottaa muut huomioon samalla tavalla kuin vaikkapa omat kaverinsa tai perheenjäsenensä. Kimppakämpässä tutustut myös helposti muihin opiskelijoihin ja ehkä saat kämppiksistäsi ikuisia ystäviä.

Nettisivujen asumisoppaasta löytyy runsaasti tietoa PSOASilla asumisesta ja nettisivuiltamme voit myös näppärästi kirjautua OmaPSOASiin ja varata itsellesi vaikkapa saunavuoron.

Olethan rohkeasti meihin yhteydessä kaikissa mieltä painavissa asuntoasioissa. Teemme parhaamme, jotta tunnet olosi viihtyisäksi ja kotoisaksi uudessa kodissasi.

Tervetuloa meille asumaan!


17.08.2011 Uusi isännöitsijä 1.8.2011

PSOASin uusi isännöitsijä Marko Tast on aloittanut työt 1.8.2011. Marko on aikaisemmin toiminut Kiinteistö Tahkolassa isännöitsijänä ja PSOASilla asuessaan hän on ollut aktiivisesti mukana asukastoimikunnassa.

Toivotamme Markon lämpimästi tervetulleeksi.


01.08.2011 Pohjoisen alueen kiinteistönhoitoyhtiö vaihtuu 1.8.2011

Pohjoisen alueen kiinteistönhoitoyhtiö vaihtuu 1.8.2011.

PSOAS on kilpailuttanut kiinteistöhuollon sekä siivouksen ja pohjoisen alueen kiinteistönhoitoyhtiö vaihtuu 1.8.2011.

Pohjoiseen kiinteistönhoitoalueeseen kuuluvat Linnanmaa, Syynimaa, Kaijonharju ja Virkailijakylä. Pohjoisen alueen kiinteistönhoitopalvelut hoitaa 1.8.2011 alkaen RTK-Palvelu Oy.

Eteläiseen kiinteistönhoitoalueeseen kuuluvat Välkkylä, Peltola, Alppila, Toppila, Rajakylä ja Keskusta. Eteläisen alueen kiinteistönhoitoyhtiönä jatkaa SOL Palvelut Oy.

Huoltoyhtiön nimen ja yhteystiedot löydät talosi ilmoitustaululta.


28.07.2011 Julkisivuremontti Yliopistokatu 2, 4 ja 6

Yliopistokatu 2,4 ja 6 rakennusten julkisivuremontti tehdään 1.8. - 15.12.2011 välisenä aikana. Remontissa pinnoitetaan betonipinnat sekä uusitaan julkisivujen pellitykset ja ikkunat.

Betonipintojen pinnoitus aloitetaan 1.8.2011 talosta Yliopistokatu 6. Sen jälkeen pinnoitetaan Yliopistokatu 4 ja viimeiseksi Yliopistokatu 2. Pellitysten uusiminen aloitetaan syyskuussa ja samalla uusitaan myös ikkunat. Ikkunoita uusittaessa urakoitsija joutuu käymään asunnoissa.

Jos asukkaiden pitää pinnoituksen vuoksi tehdä jotakin, siitä ilmoitetaan etukäteen. Pinnoituksen tekee Pitomaalaus Oy, yhteyshenkilö on Teuvo Kesti puh. 040 5435 384.

Työt aloitetaan työpäivinä klo 7.00, mutta kovaa melua aiheuttavia töitä tehdään myöhemmin päivällä, aikaisintaan kello 8.00.

Peltien ja ikkunoiden vaihdosta tiedotetaan erikseen.

Valitamme remontin aiheuttamaa häiriötä.


22.07.2011 Etsitkö vielä asuntoa elokuulle?

Elokuu lähestyy, joten elokuun alkuun vapautuvien asuntojen tarjoaminen jonon mukaan on päättynyt. Jos et ole saanut vielä asuntoa, voit kysellä peruutuspaikkoja. Peruutuspaikkojen jako alkaa maanantaina 25.7. kello 8.00 Asuntotoimiston puhelinpalvelussa (p. 08 317 3110).


12.07.2011 Poikkeuksellinen aukioloaika

Maanantaina 18.7. toimistomme aukeaa poikkeuksellisesti klo 11.


22.06.2011 Peruutuspaikkojen jako alkaen torstaina 23.6.

Tyhjilleen jäämässä olevat asunnot jaetaan peruutuspaikkoina kuukauden viitenä viimeisenä arkipäivänä alkaen torstaina 23.6.. klo 8.00 puhelimitse numerossa (08) 317 3110. 


20.06.2011 Asukastyytyväisyyskyselyn arvonnan voittaja selvillä

PSOASin asukastyytyväisyyskyselyn vastaajien kesken arvotun verkkokauppa.comin lahjakortin voitti Timo Joensuu. Onnittelut voittajalle!


07.06.2011 Poikkeuksellinen aukioloaika 9.6.

Toimistomme suljetaan torstainan 9.6.2011 klo 11.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.


06.06.2011 Nettisivut pois käytöstä 6.6 klo 12-13

Nettisivut ovat tänään 6.6. pois käytöstä klo 12-13.

Pahoittelemme häiriötä.


31.05.2011 Poikkeavat aukioloajat 1.6. ja 2.6.

PSOASin toimisto suljetaan keskiviikkona 1.6. klo 14.00. Helatorstaina 2.6. olemme suljettuna koko päivän. Hyvää pyhäpäivää kaikille!


19.05.2011 Asukastyytyväisyyskysely 2011

PSOASin asukastyytyväisyyskysely toteutettiin kolmatta vuotta peräkkäin ZEF nettikyselynä, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse. Vastauksia tänäkin vuonna saatiin runsaasti, yhteensä 1 527. Kiitämme kaikkia vastaajia sekä arvosanojen antamisesta että arvokkaista vapaapalautteista, joita tänäkin vuonna tuli erittäin runsaasti.

Kyselyssä lumityöt saivat runsaasti palautetta. Kaksi viimeisintä talvea ovat olleet erittäin runsaslumisia ja asettaneet lumitöiden teolle suuren haasteen. Lumien poiskuljettamiseen on tarvittu selkeästi enemmän rahaa ja resursseja kuin normaalitalvina. Jatkossa asiaan kuitenkin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Myös saunojen, varastojen sekä pyörä- ja roskakatosten siisteyteen ja järjestykseen oli kiinnitetty runsaasti huomiota. Alueellista vaihtelua esiintyi jonkin verran, mutta yleisellä tasolla asukkaat joka tapauksessa toivovat suurempaa panostusta niihin. Uutena palveluna lanseerattua energiajakeen keräystä kiiteltiin kovasti, mutta samalla lajittelupisteisiin toivottiin lisää tilaa ja siisteyttä. Roskakatoksiin tullaankin seuraavan vuoden aikana kiinnittämään erityistä huomiota.

Syksyllä lanseerattu OmaPSOAS järjestelmä sai myös melko runsaasti palautetta, joka suurimmalta osin oli erittäin positiivista. Tietyillä alueilla yleisten saunavuorojen runsaus sai melko paljon kritiikkiä asukkaiden toivoessa enemmän henkilökohtaisesti varattavia vuoroja. Tästä asiasta tullaankin keskustelemaan kyseisten alueiden asukastoimikuntien kanssa. Muutamassa tapauksessa rikkinäinen kiuas tai pyykkikone oli aiheuttanut pettymyksen sellaisen OmaPSOASin kautta varanneille henkilöille. Jatkossa tällaisia tilanteita ei pitäisi enää tulla vastaan, sillä tiedon kulkua vikailmoituksen vastaanottajalta asiakaspalveluun on tehostettu.

Muina kehitettävinä asioina esille nousi seuraavia asioita:

  • vikailmoitusten kulku ja toimenpiteet paremmin asukkaalle näkyväksi
  • CampusNetiin nopeampia maksullisia palveluluokkia
  • kuntosaleihin ja niiden varusteluun lisää panostusta
  • palvelun ystävällisyys kaikissa erilaisissa asiakaskohtaamisissa
  • kohteiden pohjapiirustukset ja valokuvat nettisivuilla

Esimerkkejä positiivisista palautteista:

  • Virkailijoista huomaa, että he arvostavat opiskelijoita maksavina asiakkaina
  • Aina on ongelmiin saanut apua ja puhelimella voi asioita hoitaa. Kiitos hyvästä asiakaspalvelusta olen itsekin asiakaspalvelu ammatissa hotelli ja ravintola-alalla. Olen tyytyväinen
  • Ystävällistä ja nopeaa palvelua. Mukava, kun uusista kämppiksistä tulee etukäteen tieto sähköpostiin
  • Isännöitsijä on auttanut ja neuvonut avuliaasti. Palvelu on toiminut moitteettomasti

Yhteenveto tuloksista on graafisesti esitetty täällä.


16.05.2011 Tutustu oululaisen opiskelija-asumisen historiaan 40-vuotissivustollamme!

Nettisivuillemme on avattu alasivusto, joka esittelee juhlavuoden kunniaksi PSOASin ja oululaisen opiskelija-asumisen 40-vuotista historiaa. Tervetuloa tutustumaan siihen osoitteessa http://www.psoas.fi/40/.


10.05.2011 Elä herroiksi kampanja on päättynyt

Elä herroiksi kampanja on päättynyt ja iPadin voittaja arvottu. Arpa suosi oululaista Alina Holappaa. Otamme voittajaan yhteyttä pikapuoliin. PSOAS onnittelee voittajaa!


26.04.2011 PSOASin verkkopalveluissa katkos pääsiäisenä

PSOASin verkkopalveluissa oli pääsiäisen aikana katkos. Katkos johtui laiteviasta, joka vaikutti OmaPSOASin ja Avuxin käyttöön. Vika saatiin korjattua tiistaiaamuna 26.4.

PSOAS pahoittelee vian aiheuttamia ongelmia.


18.04.2011 Poikkeava aukioloaika 21.4

PSOASin asuntotoimisto suljetaan torstaina 21.4. pääsiäisen vuoksi normaalista poiketen klo 14.00.
Tiistaina 26.4. palvelemme taas normaalisti.

PSOAS toivottaa hyvää pääsiäistä!


01.04.2011 Yliopistokatu 46 hissi rikkoontunut

Yliopistokatu 46:n hissi on poissa käytöstä viikon 14 alkupuolelle saakka. Hissihuoltona toimivan Kone Oy:n mukaan hissin korjaamiseksi tarvittavat varaosat saapuvat maanantaina 4.4.2011.

Pahoittelemme hissin rikkoutumisesta aiheutuvaa haittaa.


28.03.2011 Poikkeuksellinen aukiolo 30.3.2011

PSOASin asuntotoimisto suljetaan poikkeuksellisesti klo 11.00 keskiviikkona 30.3.2011.


24.03.2011 Vedenjakelukatkos Rantakadulla

Vedenjakelu keskeytyy Rantakadulla 23.3.2011 klo 22.00 - 24.3.2011 klo 16.00 Rantakatu 9 talovesijohdon korjaustyön vuoksi.

Kaupungin vesijohtoverkostossa suoritettavien korjaus- ja huoltotöiden takia voi veden laatu tilapäisesti huonontua johtosaostumien vuoksi. Korjaustyön suorittaa Oulun kaupungin Teknisen liikelaitoksen infrayksikkö.

Pahoittelemme vedenjakelukatkoksesta aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:
Oulun Tekninen liikelaitos, putkimestari Sauli Kuukasjärvi p. 044 703 3930; putkimestari Risto Lempinen, p. 044 703 3931.

Oulun Vesi, verkostopäivystys 044 703 3800


22.03.2011 Peruutuspaikkojen jako alkaen perjantaina 25.3.

Tyhjilleen jäämässä olevat asunnot jaetaan peruutuspaikkoina kuukauden viitenä viimeisenä arkipäivänä alkaen perjantaina 25.3. klo 8.00 puhelimitse numerossa (08) 317 3110. 


14.02.2011 Hyvää ystävänpäivää

 

ystavanpaivaa


02.02.2011 Tärkeää tietoa uusista OmaPSOAS ominaisuuksista

OmaPSOAS palvelua on uudistettu ennen joulua tehdyn käyttäjätyytyväisyystutkimuksen perusteella. Tänään 2.2. järjestelmään lanseerataan seuraavat uudet ominaisuudet ennen puoltapäivää:

1. Vakiovuoron vahvistuksen peruminen: Jatkossa vakiovuoron käyttäjä voi perua vakiovuoron vahvistuksensa, jos ei pääsekään käyttämään vuoroaan. Perumisen jälkeen samaa vuoroa ei voi enää vahvistaa uudestaan.

2. Jo alkaneen vuoron varaaminen: Jatkossa on mahdollista varata vapaana oleva sauna- tai pyykkivuoro vielä 5 minuuttia sen alkamisen jälkeen.

3. Edellisen asukkaan yhteystiedot uudelle asukkaalle: sisäisissä siirroissa järjestelmä lähettää automaattisesti poismuuttavan yhteystiedot uudelle asukkaalle sähköpostitse, MIKÄLI KÄYTTÄJÄ EI SITÄ ERIKSEEN ESTÄ ASETUKSISTAAN.

Kehittävin terveisin, PSOAS


12.01.2011 Energiajätteen keräys

PSOASin asukkaat ovat toistuvasti tuoneet esiin toiveensa muovinkeräysmahdollisuudesta. Tämän vuoden alusta on melkein kaikissa PSOASin kohteissa ollut mahdollisuus myös muovin ja muun energiajakeen keräykseen. Lisätietoa ja laijitteluohjeita löydät täältä.


12.01.2011 OmaPSOAS käyttäjätyytyväisyyskysely

Joulukuussa toteutimme syksyllä lanseeratun OmaPSOAS järjestelmän käyttäjätyytyväisyyskyselyn. Sekä vastauksia että palautteita tuli runsaasti ja haluammekin kiittää siitä kaikkia vastaajia. Rakentava palaute ja siitä oppiminen on paras keino saada asioita kehittymään oikeaan suuntaan.

Kyselyssä kysyimme arvosanaanne kolmelle järjestelmän osa-alueelle. Käytön yleisen helppouden arvosanaksi asteikolla 4-10 muodostui 8,8, palveluiden varaamisen selkeydelle 8,6 ja kokonaisarvosanaksi 8,6. Kysyimme myös asukkaiden mielipidettä siitä, onko uusi järjestelmä ollut askel parempaan aiemmasta käytännöstä vai ei. 91,6 % asukkaista piti OmaPSOASia edistysaskeleena. Vakiovuorojen vahvistamista toimivana käytäntönä puolestaan piti 81,3 % asukkaista. Vaikka parannettavaakin on, luvuista on tulkittavissa, että enemmistö käyttäjistä on kokonaisuudessaan melko tyytyväisiä OmaPSOASiin.

OmaPSOASin piiriin lisättävistä palveluista tuli runsaasti ehdotuksia. Useasti toistuvia olivat kerhohuoneiden, grillikatosten, kuntosalien ja lentopallo/tenniskenttien nettivaraaminen. Nämä kaikki ovat lisättävissä palveluun ja aiheesta tullaankin keskustelemaan asukastoimikuntien kanssa tämän vuoden alkupuolella. Uusia toteutettavia ominaisuuksia kysyttäessä selkeästi eniten ääniä sai vapaana olevan vuoron varaaminen esimerkiksi 5 minuuttia sen alkamisen jälkeen. Tämä ominaisuus tullaankin varmuudella toteuttamaan. Myös vahvistetun vuoron peruuttamismahdollisuus sai runsaasti ääniä ja sekin tultaneen toteuttamaan. Muutama vastaaja oli ehdottanut vikailmoitusten tekemistä OmaPSOASin uudeksi ominaisuudeksi. Se on kuitenkin jo olemassa ja löytyy järjestelmän oikeasta yläkulmasta. Saimme myös monia yksittäisiä mielenkiintoisia ideoita, joiden toteuttamiskelpoisuutta selvitellään.

Vapaissa palautteissa nousi esille muutamia toistuvia kysymyksiä ja kehitysehdotuksia. Vuoron varaajan tai hänen osoitteensa näkymistä varauskalenterissa toivottiin jokseenkin yleisesti. Uudistus olisi teknisesti helppo toteuttaa, mutta toistaiseksi sitä ei ole tarkoitus tehdä, koska se antaisi kaikille alueen asukkaille mahdollisuuden seurata netistä, milloin asukkaat eivät ole kotona ja aiheuttaisi näin turvallisuusriskin. Osa asukkaista oli myös kokenut pyykkivuorojen määrän liian alhaiseksi. PSOAS haluaa kuitenkin ohjata pyykinpesua sekä ympäristön että vedenkäytön kannalta järkevään suuntaan ja siksi 6 vuoroa viikossa säilytetään yleisenä vuoromääränä. Poikkeustapaus voi olla esimerkiksi useamman lapsen kanssa yksin asuva vanhempi, jolla on käytössään vain yksi OmaPSOAS tili. Tällaisissa tapauksissa mietitään ratkaisua harkinnanvaraisesti asukkaan ottaessa yhteyttä PSOASin toimistoon. Puolison tunnuksilla tehdyn vuoron vahvistamista oli myös toivottu useamman asukkaan toimesta. Ominaisuus on kuitenkin valitettavasti monimutkainen toteuttaa teknisesti. Ongelmana on myös se, että PSOASin asiakasjärjestelmä ei tee eroa pariskuntien ja kämppäkaverien välille, minkä takia myöskään OmaPSOASissa ei ole tietoa samalla sopimuksella asuvien asukkaiden keskinäisestä suhteesta.

Arvonnassa leffalipun voittivat Mari Moilanen, Milla Seppänen ja Arttu Juntunen. PSOAS t-paidan voittivat Matias Mustikkaniemi ja Iida Seppänen. Onnea voittajille!

Kiitos vielä kerran vastaajille ja hyvää alkanutta kevätlukukautta kaikille!


12.01.2011 Yliopistokatu 38:n hissi

Yliopistokatu 38:n hississä on ollut toistuvasti toimintahäiriöitä syksyllä 2010 ja uudelleen tämän vuoden alussa. Hissiin tehtiin laaja korjaus joulukuun alussa, mutta toistaiseksi tuntemattomasta syystä hissi on rikkoutunut uudelleen.

Hissihuoltona toimiva Kone Hissit Oy ja vuonna 2007 perusparannuksen yhteydessä hissin kunnostanut Schindler Oy selvittävät ja korjaavat vian mahdollisimman nopeasti.

Pahoittelemme hissin käyttökatkoista aiheutuvaa haittaa.


29.12.2010 Poikkeukselliset aukioloajat

Toimiston poikkeukselliset aukioloajat:

Perjantai 31.12.2010 – avoinna klo 9-14
Keskiviikko 5.1.2011 – avoinna klo 9-14 

PSOAS toivottaa kaikille Onnea Uudelle Vuodelle 2011!

kynttila


21.12.2010 Vuokrantarkistukset

PSOAS tarkistaa vuokriaan taas 1.3.2011 alkaen. Säätiön talous on tehokkaalla toiminnalla ja yhteispelillä asukkaiden kanssa saatu pidettyä hyvällä vakaalla tasolla, minkä vuoksi vuokria ei koroteta ensi vuonnakaan. PSOAS kiittää asukkaitaan, henkilökuntaansa ja yhteistyökumppaneitaan hienosta vuodesta 2010!


03.12.2010 Toimisto on suljettu 6.12.2010

lippu

Toimistomme on suljettu maanantaina 6.12.2010 itsenäisyyspäivän vuoksi.

Tervetuloa asioimaan jälleen tiistaina 7.12. klo 9.00 alkaen.

Hyvää itsenäisyyspäivää!


29.11.2010 Auton lämmityksestä

Pakkasen alettua muistutamme, että autolämmityksen liitäntäjohtoa tai jatkojohtoa ei saa jättää autolämmitys- tai ulkopistorasiaan, kun siihen ei ole kytketty autoa. Autolämmityspistorasiakotelot on pidettävä aina lukittuna. Käyttäjän on varmistettava, että hänen käyttämänsä sähkölaitteet ovat ehyet, kuten esim. lämmitysjohdot, lämmittimet jne.

Sähköturvallisuuslain mukaan sähkölaitteita ja -laitteistoja on huollettava ja käytettävä niin, ettei niistä aiheudu kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle vaaraa.


25.11.2010 Välkkylä 4 IV-kanavien puhdistustyö siirtyy

Vällkylä 4 talon IV-kanavien puhdistustyö oli tarkoitus tehdä 22.11. ja 23.11. Valitettavasti työtä ei pystytty koneongelmien takia tekemään.

Ilmoitamme uuden puhdistusajan myöhemmin.


17.11.2010 Arvonnan voittajat - ABI-päivät 2010

abimessutPSOAS oli mukana ABI-päivillä Linnanmaalla 10.-11.11.2010. Olemme iloisia, että osastollamme kävi paljon opiskelijoita ja kyselyymme vastattiin ahkerasti.

Arvonnassa Minna Karhumaa Lumijoelta ja Menberu Meseret Walle Oulusta voittivat elokuvalippuja. Sara Suomela Lumijoelta ja Anna Liimatta Oulusta voittivat PSOAS t-paidan. Onnea voittajlle! 

Kiitos kaikille osastollamme kävijöille ja arvontaan osallistujille!


01.11.2010 Poikkeukselliset aukioloajat 5.11. ja 19.11.

Toimistomme on avoinna perjantaina 5.11. klo 9 - 14 ja perjantaina 19.11 klo 9 -13.

Aurinkoista syksyn jatkoa!


12.10.2010 Energiansäästöviikko 11.10. - 17.10.2010

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista energiansäästöviikkoa. Säästöviikolla muistutellaan erityisesti turhien valojen ja laitteiden sammuttamisesta.

Tutustuthan alla oleviin säästövinkkeihin. Säästö hyödyttää myös asukkaita, sillä energian, sähkön ja veden kulutus vaikuttaa suoraan vuokrien suuruuteen. Lisäksi säästämällä energiaa säästät myös ympäristöä.

Muutama energiansäästövinkki:

- Tuuleta nopeasti ristivedolla
- Säädä pattereiden lämpötilaa vain termostaatista
- Ilmoita rikkinäisistä patteritermostaateista, vuotavista hanoista ja wc-pytyistä (www.psoas.fi vikailmoitukset)
- Älä peitä lämmityspattereita tai patteritermostaatteja
- Älä huuhtele astioita juoksevan veden alla
- Sulje suihku kun et tarvitse sitä
- Sammuta valot kun poistut huoneesta
- Sammuta valmiustilassa olevat laitteet - hox myös tietokoneet
- Sulata jääkaappi ja pakastin jos pakastinosassa on paksu jääkerros
- Pese täysiä koneellisia astioita ja pyykkiä

Terveellinen ja energiataloudellinen lämpötila asuinhuoneissa on 21 astetta. Sisälämpötiloilla on suuri merkitys asukkaiden viihtyvyyteen ja talon energiankulutukseen ja -kustannuksiin. Hyvä nyrkkisääntö on, että yksi aste huonelämpötilassa merkitsee viittä prosenttia säästöä lämpölaskussa.

Kestävä kehitys on yksi PSOASin arvoista ja olemme myös omassa toiminnassamme panostaneet energiaa säästäviin laitteisiin ja toimenpiteisiin.


12.10.2010 PSOASin toimiston aukioloajat 18.10. ja 19.10.

Henkilökunnan koulutuksen vuoksi PSOASin toimisto on avoinna maanantaina 18.10. klo 9 - 12.  Tiistaina 19.10. toimistomme on suljettu.


30.09.2010 Arvonnan voittajat - Eteenpäin koulutus ja työelämämessut

PSOAS oli mukana Eteenpäin koulutus ja työelämämessuilla Ouluhallissa 22.9. - 23.9.2010. Olemme iloisia, että osastollamme kävi runsaasti vierailijoita ja kyselyynkin vastattiin ahkerasti. 

Kaikkien kyselyyn osallistuneiden kesken arvottiin PSOAS t-paitoja. Arvonnassa onnetar suosi Maarit Hiltusta, Severi Kurttia ja Paula Hietalahtea. Onnea voittajille!

Kiitos kaikille osastollamme kävijöille ja kyselyyn vastanneille.

kuva messuilta 2010


24.09.2010 Eteenpäin koulutus ja työelämämessut Ouluhallissa

Olemme mukana Eteenpäin koulutus ja työelämämessuilla Ouluhallissa 22.9. - 23.9.2010. Tavoitat meidät osastolla B 30.

Tervetuloa!

messut


20.09.2010 Peruutuspaikkojen jako 24.9.

Tyhjilleen jäämässä olevat asunnot jaetaan peruutuspaikkoina perjantaina 24.9. alkaen klo 8.00 puhelimitse numerossa 08 317 3110


17.09.2010 OmaPSOAS tiedote

Oheisesta linkistä tärkeää asiaa OmaPSOAS palvelun käyttöön liittyen.


08.09.2010 OmaPSOAS - usein kysytyt kysymykset

Täältä löydät OmaPSOAS palvelusta esitetyt yleisimmät kysymykset.


03.09.2010 OmaPSOASiin kirjautuminen

OmaPSOAS järjestelmään kirjautuminen on jo onnistunut tai ainakin onnistuu nyt suurimmalta osalta käyttäjistä. Mikäli järjestelmä ei hyväksy viitenumeroasi, otathan yhteyttä PSOASin asuntotoimistoon numeroon (08) 3173 110. Asiakaspalvelijamme pystyvät auttamaan rekisteröitymisessä. Rekisteröitymisen jälkeisessä käytössä mahdollisesti vastaantulevia bugeja pyydämme raportoimaan edelleen osoitteeseen omapsoas@psoas.fi.


01.09.2010 OmaPSOAS järjestelmän rekisteröitymisongelmaa korjataan

Osalla asukkaista on ongelmia OmaPSOAS järjestelmään rekisteröitymisen kanssa. Ongelman aiheuttaja on tiedossa ja se saadaan korjattua klo 18.00 mennessä. Korjaaminen vaatii tietokantapäivityksen, jota tehdään parasta aikaa. Pyydämme asukkailta kärsivällisyyttä uuden järjestelmän kanssa.


01.09.2010 OmaPSOAS järjestelmä on käytössä

OmaPSOAS itsepalvelujärjestelmää pääsee käyttämään tästä päivästä (1.9.) lähtien. Palveluun pääset kirjautumaan osoitteessa www.omapsoas.fi. Linkki palveluun löytyy myös nettisivuillamme vasemmasta yläkulmasta (OmaPSOAS). Uudessa Villentalossa OmaPSOAS järjestelmää ei ole käytössä.

Järjestelmän käyttöönotto tapahtuu vaiheittain. 1.9.2010 alkaen on mahdollista varata sauna- ja pesutupavuorot sekä autopaikat.


30.08.2010 Kotivakuutus

Irtaimistosi ei kuulu PSOASin kiinteistövakuutuksen piiriin, joten vahinkojen varalta kannattaa jokaisen asukkaan ottaa kotivakuutus.

Kotivakuutus on paras turva varkauden, vesivahingon tai tulipalon sattuessa. Lisätietoja vakuutuksista saat vakuutusyhtiöistä, joista monet tarjoavat edullisia vakuutuspaketteja nuorille.


30.08.2010 Villentalo on valmistunut

Villentalon uudisrakennus on valmistunut Välkkylään ja asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin asuntoihin perjantaina 27.8.2010. Pesutupa ja saunatilat ovat asukkaiden käytössä 1.9.2010 alkaen.

Kohteeseen valmistui 61 asuntoa, yksiöitä ja kaksioita. Tutustu pohjakuviin ja kohteeseen täällä. Lisäksi kohteeseen tulee myös päiväkoti, jonka vastaanottotarkastus pidetään tänään 30.8.


24.08.2010 PSOAS lanseeraa asukkaiden itsepalvelujärjestelmän 1.9.2010

Lanseeraamme keskiviikkona 1.9.2010 asukkaiden pitkään toivoman nettijärjestelmän asumispalveluiden varaamiseen.

Ohessa yksityiskohtaisempi pdf-tiedote OmaPSOAS järjestelmästä ja sen toiminnasta.

Tiedote OmaPSOAS järjestelmästä


17.08.2010 Peruutuspaikkojen jako 25.8.

Tyhjilleen jäämässä olevat peruutuspaikat jaetaan keskiviikkona 25.8. alkaen klo 8.00 puhelimitse numerossa 08 317 3110.


13.08.2010 Villentalon avainten luovutus

Avaimet valmistumassa olevaan Villentaloon sopimuksen tehneille luovutetaan perjantaina 27.8. PSOAS toivottaa talon uudet asukkaat tervetulleeksi!


11.08.2010 Kerro mielipiteesi PSOASin asiakaslehden jakelusta

PSOAS julkaisee asiakaslehtensä taas uusien opiskelijoiden aloittaessa aherruksensa. Kerro meille, kuinka lehti tulisi mielestäsi jaella osoitteessa http://www.zef.fi/soa/player/?q=80-bz9b235d.

Jos haluat vaikuttaa, toimi nopeasti, sillä vastausaika päättyy jo 13.8. klo 12.00.

Kiitos mielipiteestäsi.


10.08.2010 Villentalon asunnot esittelyssä sopimuksen tehneille 16.8.

Villentaloon vuokrasopimuksen tehneet asukkaat voivat käydä tutustumassa eri asuntotyyppeihin 16.8. klo 14.00 - 16.00 välisenä aikana. Esittelyssä on yksi esimerkkihuoneisto kustakin erilaisesta asuntotyypistä seuraavasti:

A21, 2h+kk+kh, 55,0 m2

A23, 2h+kk+kh, 35,5 m2

A25, 2h+kk+kh, 54,0 m2

B22, 1h+kk+kh, 28,5 m2

B24, 2h+kk+kh, 57,5 m2

C11, 1h+kk+kh, 26,0 m2

C14, 1h+alk+kk+kh, 34,0 m2

Eri rappujen väriteemat ovat erilaiset. A-rapussa keittiön värityksessä on punaista, B-rapussa keltaista ja C:ssä sinertävää. Värit ovat näkyvissä myös rappukäytävissä. PSOASin henkilökuntaa on paikalla esittelemässä asuntoja jokaisessa rapussa.

Tervetuloa tutustumaan!


03.08.2010 Öljynerotusjärjestelmän rakentaminen Välkkylä 5 läheisyydessä

Välkkylä 5 takana tullaan rakentamaan öljynerotusjärjestelmää  9.8.-31.8.2010 välisenä aikana. Päivittäinen työaika on 7.00-16.00.

Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.


20.07.2010 Peruutuspaikkojen jako 26.7. klo 8.00

Peruutuspaikkoja jaetaan maanantaina 26.7. puhelimitse alkaen klo 8.00.


15.07.2010 Ukkosen aiheuttamien vahinkojen korjaaminen

Välkkylä 1-4:ssä ei näy tv tällä hetkellä. Vikaa selvittää Oulun Seudun Tele & Audio Oy.

Välkkylän lämpimän käyttöveden toimitus on poikki edelleen joissakin taloissa ja muissakin veden lämpötila voi huojua. Vikaa selvittää Stenforsin automaatioasentaja.

Virkakatu 5 ja 8, Kandintie 1 ja 3 sekä Tiedonkaari 6: TV ei näy edelleenkään. DNA selvittää vikaa.

Näissä kaikissa voi korjaaminen viivästyä, koska asentajilla on kiire ja osia saattaa mennä tilaukseen. Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa.


14.07.2010 Tv-lähetykset poikki Virkakadulla, Syynimaalla ja Välkkylä 3:ssa

Viime öisen ukkosen takia tv-lähetykset ovat poikki Virkakadulla, Syynimaalla ja Välkkylä 3:ssa.


14.07.2010 Lämmin vesi poikki Välkkylässä

Välkkylässä on tällä hetkellä useasta talosta lämmin käyttövesi poikki. Kylmää vettä tulee. Syynä on viime öinä ukkonen, joka rikkoi automatiikkaa.

Olemme pahoillamme tästä aiheutuvasta haitasta ja pyrimme korjaamaan vian mahdollisimman pian.


30.06.2010 PSOAS uudistaa nettisivuja 1.7.

Uudistamme nettisivujemme pyrkimyksenämme tehdä siitä entistä paremmin asukkaita palveleva. Uudistus aiheuttaa noin tunnin mittaisen käyttökatkoksen torstaina 1.7. puolen päivän aikaan.

Uudistus tuo käyttäjille lisäarvoa muun muassa GoogleMaps integraation myötä.


30.06.2010 Ikkunoiden kunnostustöitä Kurkelantie 11:ssä

SOL palvelut Oy tekee kiinteistössänne A, C ja E-porraskäytävien puuikkunoiden kunnostus- ja maalaustyötä 8.7.2010 – 15.8.2010. Työt suoritetaan arkipäivisin klo 7.00 – 16.00.

Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.


16.06.2010 Merkitse pyöräsi - Rakentajantie 5 ja Yliopistokatu 1-46

Rakentajante 5:n ja Yliopistokatu 1-46:n pyörävarastoissa ja ulkona pyörätelineissä on hylättyjä polkupyöriä. Kaikki merkitsemättömät pyörät viedään kiinteistön tiloista kaatopaikalle 22.6. – 24.6.2010. Merkitse siis omiin pyöriisi nimesi ja huoneistosi näkyvästi viimeistään 21.6.2010, jotta käytössä olevia pyöriä ei viedä kaatopaikalle.

Aikaisemmasta tiedottamisesta poiketen ja kiinteistöhuollon työvoimapulasta johtuen polkupyöriä ei ehditty siivota 8.6. – 9.6.2010 tehdyn varastojen siivoamisen yhteydessä. Pahoittelemme tästä aikataulun muutoksesta aiheutuvaa haittaa.


11.06.2010 Onko asuntosi kesällä tyhjä

Jos muutat kesällä pois opiskelija-asunnostasi muistathan seuraavat asiat:

  • käännä postisi kesäosoitteeseen
  • tyhjennä roskikset ja pilaantuva ruoka kaapista
  • jos pakastimessa ei ole ruokaa, sulata pakastin ja jätä ovi raolleen
  • sulata jääkaappi ja jätä ovi raolleen
  • tarkista, että kaikki hanat on suljettu, myös astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen hanat
  • sulje kaikki ikkunat
  • sammuta kaikki valot ja sähkölaitteet
  • muista vuokranmaksu myös kesällä
  • poissaolosi aikana lattiakaivo voi kuivua ja aiheuttaa hajuja. Ongelma ratkeaa laskemalla viemäriin vettä kun palaat takaisin.

Toivotamme kaikille asukkaillemme iloista ja lämmintä kesää!


10.06.2010 Vikailmoitusjärjestelmässä esiintyy vielä käyttökatkoja

Vikailmoitusjärjestelmän (AVUX) päivitys aiheutti pieniä ongelmia ja järjestelmässä saattaa esiintyä käyttökatkoja 10.6.-13.6. Ongelmat pyritään saamaan korjattua maanantaihin 14.6. mennessä.

Kiireelliset vikailmoitukset pyydämme ilmoittamaan asuntotoimistoon puh. (08) 3173 110. Ei kiireelliset ilmoitukset voi jättää myös sähköpostiin asuntotoimisto (at) psoas.fi.


09.06.2010 Vikailmoitusjärjestelmä on taas käytössä

Vikailmoitusjärjestelmän (AVUX) päivitys on tehty ja järjestelmää voi taas käyttää normaalisti.


04.06.2010 AVUX vikailmoitusjärjestelmä pois käytöstä 9.6.2010

Avux vikailmoitusjärjestelmän uusi versio asennetaan keskiviikkona 9.6.2010. Uuden version asentaminen aiheuttaa käyttökatkon vikailmoitusjärjestelmässä 9.6.2010 klo 7 alkaen. Käyttökatko voi kestää koko päivän. Ilmoitamme näillä sivuilla kun asennus on suoritettu ja AVUX vikailmoitusjärjestelmä on taas käytössä.

Käyttökatkon aikana pyydämme ilmoittamaan mahdolliset vikailmoitukset puhelimitse asuntotoimistoon, p. (08) 3173 110.


02.06.2010 PSOASin tyylikkäin opiskelijakoti on valittu

PSOAS Cribs kilpailu on päättynyt ja tyylikkäimmäksi opiskelijakodiksi valittiin numerolla 10 kilpaillut asunto. Asunto sijaitsee Jurveliuksen talossa osoitteessa Rantakatu 6. Kilpailuun osallistui 17 asuntoa ja ääniä annettiin yhteensä 1276. Voittanut asunto sai 393 ääntä. Onnea voittajalle! 

Kilpailun voittaneesta asunnosta voit lukea lisää syksyllä ilmestyvästä asiakaslehdestä. Lehdessä on myös voittajan haastattelu.

Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan kilpailuun osallistuneisiin asuntoihin, myös voittaja-asuntoon (nro 10).

http://www.psoas.fi/cribs/


31.05.2010 Käytävät ja varastot siivotaan Rakentajantiellä ja Yliopistokadulla - merkitse pyöräsi

Kiinteistöjen huoneistovarastotiloissa on käytävillä ja lukitsemattomissa varastokopeissa tavaraa. Käytävät ja lukitsemattomat varastokopit siivotaan 8.6. – 9.6.2010, jolloin kaikki tavara em. tiloista viedään kaatopaikalle. Vie siis omat tavarasi pois käytäviltä 7.6.2010 mennessä ja lukitse käytössäsi oleva varastokoppi. Jos varastokoppisi numero ei vastaa huoneistosi numeroa, merkitse näkyvästi nimesi ja huoneistosi numero teippaamalla paperi kopin oveen.

Pyörävarastoissa ja ulkona pyörätelineissä on hylättyjä polkupyöriä. Kaikki merkitsemättömät pyörät viedään kiinteistön tiloista kaatopaikalle 8.6. – 9.6.2010. Merkitse siis omiin pyöriisi nimesi ja huoneistosi näkyvästi 7.6.2010 mennessä, jotta käytössä olevia pyöriä ei viedä kaatopaikalle.


20.05.2010 Asukastyytyväisyyskysely 2010

Toteutimme tänä vuonna asukastyytyväisyyskyselyn toista kertaa sähköpostitse. Kyselyyn pystyi vastaaman myös netissä. Saimme ennätysmäärän vastauksia, yhteensä 1 614. Lisäksi saimme runsaasti arvokasta vapaata palautetta ja hyviä ehdotuksia, joita otamme huomioon toimintamme kehittämisessä ja parantamisessa. Kiitos kaikille vastaajille.

Kyselyssä toivottiin edellisvuoden tapaan nettisivuillemme järjestelmää, josta asukkaat voisivat itse varata asumispalveluitaan. Esimerkiksi saunavuorojen nettivaraamisesta oli suuri määrä mainintoja. Tähän asiaan on tartuttu jo viimekertaisen kyselyn jälkeen ja nettivarausjärjestelmää työstetään parasta aikaa. Sen käyttöönotto tulee tapahtumaan viimeistään kuluvan vuoden syksyllä.

Paljon toivottiin myös mahdollisuutta muovin kierrättämiseen. Tästä olemme neuvotelleet Yritetään Yhdessä ry:n kanssa, joka hoitaa PSOASin ekopisteiden tyhjennykset. Tällä hetkellä Yritetään Yhdessä ry:llä ei valitettavasti ole mahdollisuutta kierrättää muovia, mutta he neuvottelevat lisää muovin kierrättämisen järjestämismahdollisuuksista. Muovin kierrätys Oulussa on mahdollista Oulun Jätehuollon Ekopisteiden kautta. Tietoja Ekopisteistä löydät osoitteesta: http://www.kierratys.info/

Esimerkkejä positiivisista palautteista:

-  hienoa, että ymmärrätte pienen ihmisen tarpeet
-  erittäin mukavia asiakaspalvelijoita. Ilo asioida PSOASilla!
-  vikailmoitusten tekeminen on helppoa ja niihin reagoidaan nopeasti ja ystävällisesti
-  siivouspalvelu toimii hyvin, rappukäytävät ja yhteiset tilat ovat aina puhtaat
-  huolto toimii ripeästi, on ystävällistä ja onnistuu enimmäkseen hyvin
-  asuntojen hinta- laatusuhde hyvä

Näitä asioita toivottiin kehitettävän:

-  sähköposteihin toivoisin hieman nopeampia vastauksia
-  asunnossa ilmenneiden vikojen korjaamisesta ei informoida riittävästi
-  pesutuvat ovat epäsiistejä
-  ehdottomasti isoja risuja lumien auraamisesta/kolaamisesta
-  jätepisteiden tyhjennys liian harvoin
-  muovin lajittelupisteet puuttuvat 

Lisäpalveluja toivottiin mm.

-  saunavuorojen ja muiden asumispalvelujen varaus nettiin
-  kertaluonteiset saunavuorot
-  kuntosalien lisääminen ja kehittäminen
-  nettisivuille toivottiin lisää pohjapiirustuksia ja valokuvia, erityisesti sisältä

Yhteenveto tuloksista on graafisesti esitetty täällä.

Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä. Lahjakortin Verkkokauppa.comiin voitti Kari Mäenpää. Onnea Karille ja kiitos vielä kerran kaikille vastaajille.


06.05.2010 Valitse tyylikkäin opiskelijakoti

Ole mukana päättämässä mistä osoitteesta löytyvät PSOASin tyylikkäimmät neliöt! Kilpailuaika 31.5.2010 saakka.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvomme tavarapalkintoja.

Kilpailuun pääset osallistumaan täältä


04.05.2010 Aukioloajat 12. - 13.5.2010

Toimistomme suljetaan keskiviikkona 12.5. klo 14.00. Helatorstaina 13.5. toimisto on suljettuna koko päivän. Perjantaina 14.5. olemme avoinna normaalisti.


30.04.2010 Kevättyöt ja kevättalkoot

Pitäääksemme talojen pihat siisteinä ja viihtyisinä, olemme tänä keväänä tehneet entistä enemmän yhteistyötä huoltoyhtiöiden (ISS ja SOL) kanssa kevättöiden suunnittelussa. Kevättyöt on oltava valmiita viimeistään 31.5.2010.

Alla SOLin kevättöiden aikataulu:

Viikko 18 aloitus ja valmis viikolla 19:
Välkkylä 1-8
Rantakatu 6
Puistokatu 6
Peltolankaari 20
Peltolankaari 6

Viikko 19/20 aloitus ja valmis viikolla 21:
Hanhitie 17
Tirolintie 2
Sellukatu 6
Paalikatu 13 ja 14
Tervakukkakuja 1
Kurkelantie 11
Kurkelantie 8

Pihojen siisteyteen ja viihtyvyyteen on myös asukastoimikuntien järjestemillä kevättalkoilla erityisen tärkeä rooli. Talkoissa jokainen pääsee siivoamaan ja haravoimaan pihaa kauniiksi. Samalla naapurit tulevat tutuiksi ja uudet ystävyyssuhteet saavat alkunsa. Talkooväelle on perinteiseen tapaan tarjolla makkaraa ja virvokkeita. Lisätietoa talkoojärjestelyistä saat ao. asukastoimikunnalta.

Iloista talkoomieltä!


26.04.2010 PSOAS Cribs

Jokin aika sitten kysyimme teiltä hyvät asukkaamme kiinnostusta osallistua PSOAS Cribs kilpailuun. Iloksemme asia otettiin positiivisesti vastaan ja saimme hyvin ennakkoilmoittautumisia.

Kilpailu järjestetään ja varsinainen ilmoittautumisaika alkaa maanantaina 26.4. ja päättyy vappuaattona perjantaina 30.4. klo 24.00. Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu samalla tavalla kuin ennakkoilmoittautumisvaiheessakin eli lähettämällä kuvia sähköpostilla osoitteeseen asuntotoimisto@psoas.fi. Kyseisen viikon aikana myös ennakkoilmoittautuneilla on halutessaan mahdollisuus lähettää uusia otoksia asunnoistaan. Kilpailuun osallistumalla asukas hyväksyy kuvien mahdollisen käytön PSOASin viestinnässä ja markkinoinnissa.

Keskiviikkona 5.5. osallistujien kuvat tuodaan yleisön nähtäville kilpailua varten perustettavalle sivustolle, jossa niitä voi käydä äänestämässä. Valokuvauksen ammattilaiset valitsevat kilpailusivustolle 3-5 parasta kuvaa kunkin osallistujan otoksista. Asukas, jonka asunto on saanut eniten ääniä, voittaa kilpailun ja saa palkinnoksi 500 euron lahjakortin joko Stockmannille, Kodin Ykköseen tai Killroy Travelsille oman valintansa mukaan. Lisäksi voittaneesta asunnosta tehdään juttu PSOASin seuraavaan asiakaslehteen. Jutun yhteydessä voittaja saa myös sisustamisen ammattilaisen neuvoja asunnon ehostamiseen entisestään. Äänestäjien kesken arvomme useita tavarapalkintoja.

Ota sinäkin kamera käteesi ja osallistu kisaamaan pääpalkinnosta!


22.04.2010 Aukioloajat vapun aikaan

Toimistomme suljetaan perjantaina 30.4.2010 klo 14 ja avataan jälleen normaalisti maanantaina 3.5.2010 klo 9.

Hauskaa vappua!


29.03.2010 Poikkeava aukiolo 1.4.

PSOASin asuntotoimisto suljetaan torstaina 1.4. pääsiäisen vuoksi normaalista poiketen klo 14.00. Tiistaina 6.4. palvelemme taas normaalisti.

PSOAS toivottaa hyvää pääsiäistä!


19.03.2010 Facebookista uusi tiedottamiskanava PSOASille

Alamme jatkossa käyttää Facebookia uutena tiedottamiskanavana. Nettisivut säilyvät ensisijaisena ja virallisena kanavana, mutta niiden tueksi otetaan Facebook sivusto. Tavoitteena on asukkaiden entistä parempi tavoittaminen ja tehokkaampi tiedon jakaminen. Liity sinäkin faniksemme, niin saat tietoa helposti Facebookista ja pysyt ajan tasalla asumisasioista.


19.03.2010 Vastaa asukastyytyväisyyskyselyyn ja voita

Olemme lähettäneet asukastyytyväisyyskyselyn asukkaillemme sähköpostilla. Mikäli et ole saanut kyselyä sähköpostilla, voit vastata kyselyyn tästä. Toivomme, että sinulla on mahdollisuus vastata viimeistään 6.4.2010.

Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme Verkkokauppa.comin 150 euron lahjakortin.

Kyselylomake


18.03.2010 PSOASin toimisto on suljettu 26.3.2010

Toimistomme on suljettu perjantaina 26.3.2010 henkilökunnan yhteisen tilaisuuden vuoksi.


17.03.2010 Puistokatu 6:n lämmönvaihdin uusitaan

Maanantaina 22.3. klo 8 - 17 Oulun Vesi ja Lämpö uusii Puistokatu 6:n lämmönvaihdinta.

Lämmin vesi katkaistaan ja lyhyitä katkoksia voi esiintyä myös kylmän veden tulossa. Myös lämmitys katkaistaan korjaustyön ajaksi.

Lisätietoja Oulun Vesi ja Lämpö Oy: 044 7626 222.


05.03.2010 Vuokrat ja vuokranmaksukuitit säilyvät ennallaan

Vuokrat kaikissa PSOASin opiskelija-asunnoissa säilyy vuoden 2009 tasolla myös tänä vuonna. Suuri kiitos siitä kuuluu sinulle hyvä asukkaamme. Vuokratason pitäminen kilpailukykyisenä vaatii säätiön henkilöstön, alihankkijoiden ja asukkaiden saumatonta yhteispeliä.

Ennallaan säilyvien vuokrien vuoksi uusia vuokranmaksulomakkeita ei tänä vuonna lähetetä lainkaan. Näin voimme välttää myös turhaa paperin kulutusta. Maaliskuun alusta alkaen vuokrat voi maksaa vuoden 2009 tietoja käyttäen, sillä sekä summat että viitenumerot säilyvät muuttumattomina. Mikäli kuitenkin tarvitset uuden maksukuitin, otathan yhteyttä asuntotoimistoomme. Toimitamme lomakkeet kaikille tarvitsijoille mielellämme.


04.03.2010 Välkkylän ja PSOASin toimiston postinumero on muuttunut

Välkkylän ja PSOASin toimiston (Mannenkatu 1 A) postinumero on muuttunut 1.3.2010. Uusi postinumero on 90130 Oulu.


26.02.2010 Asumisoikeuden tarkistuksia

Asumisoikeuden tarkistuksia tehdään opiskelija-asuntojen saatavuuden parantamiseksi. Tarkistukset tehdään vuoden alussa, koska tavoitteena on opiskelun päättäneiden asukkaiden vuokrasopimusten irtisanomisella vapauttaa asuntoja tulevan syksyn uusien aloittavien opiskelijoiden käyttöön.

Olemme tänä vuonna lähettäneet asumisoikeuden tarkistuspyyntöjä Rakentajantie 5:n, Rautatienkatu 8:n ja Rantakatu 6:n asukkaille. Asukkailta tarkistetaan, että heillä on voimassa oleva opiskelutodistus. Kirjeet ovat lähteneet asukkaille 23. ja 24.2.2010.

Asumisoikeudentarkistukseen voi vastata myös sähköpostitse osoitteeseen asuntotoimisto(at)psoas.fi tai faksilla numeroon (08) 332 170. Sähköpostin liitteenä voi olla skannattu opiskelutodistus tai oppilaitokselta tilattu sähköinen ote.

Viimeisen vastauspäivän jälkeen irtisanotaan päättyväksi ne vuokrasopimukset, joiden asumisoikeudentarkistuksessa pyydettyjä opiskelutodistuksia ei ole toimitettu.

Kysymyksiä asumisoikeudentarkistuksesta voi esittää sähköpostitse asuntotoimisto(at)psoas.fi tai puhelimitse (08) 3173 110.


25.02.2010 Viemäritukos Välkkylässä

Keskiviikkona 24.2. iltapäivällä ilmeni, että 6-talon viemäri on tukossa. Vian etsintää ja korjausta tehdään koko ajan. Vika aiheuttaa ruskeaa käyttövettä ja vesikatkoksia.


08.01.2010 Isännöintialueet 1.1.2010

Isännöitsijöiden alueet ovat vaihtuneet 1.1.2010. Uudet alueet löydät yhteystiedoista.


28.12.2009 Vesikatko Välkkylä 7

Maanantaille 28.12. Välkkylä 7:ään suunniteltu LVI työ on jouduttu siirtämään sairastapauksen vuoksi keskiviikolle 30.12. Näin ollen myös katkos vedenjakelussa siirtyy. Huoltotöiden kesto on sama kuin aiemmin ilmoitettiin eli klo 8-15. Pahoittelemme aikataulumuutosta ja katkoksen aiheuttamia haittoja.


22.12.2009 Poikkeavat aukioloajat joulukuussa ja tammikuussa

Toimistomme poikkeavat aukioloajat joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010:

• 23.12. - 27.12.2009: suljettu
• torstai 31.12.2009: klo 9 - 14
• tiistai 5.1.2010: klo 9 - 14
• keskiviikko 6.1.2010: suljettu

Toivotamme kaikille asukkaille oikeín mukavaa joulunaikaa!


18.12.2009 Vesikatko Välkkylä 7

Välkkylä 7:ssa on vesikatko maanantaina 28.12.2009 klo 8 - 15 ISS:n suorittamien LVI-töiden takia. Valitamme vedenjakelukatkoksesta aiheutuvaa haittaa


17.12.2009 Kysely asukkaille

Oulun seudun ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelija Irina Anttila tekee parhaillaan PSOASille opinnäytetyötä. PSOASin näkökulmasta työn tavoitteena on lisätä säätiön asiakaslähtöisyyttä ja kerätä tietoa asiakkaiden tarpeista heidän arvomaailmaansa ja arkipäiväänsä tutkimalla.

Oheisen linkin kautta voit kertoa meille, mikä sinun elämässäsi on tärkeää ja millainen asuinpaikka sinulle on paras. Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa säätiön tuleviin hankkeisiin ja siihen, että asiat kehittyvät asiakkaiden kannalta oikeaan suuntaan. Vastausaikaa on 21.12. saakka.

http://kysy.oamk.fi/zef7/player/?q=2682-62cad556


04.12.2009 Vesikatko Välkkylä 6 ja Kurkelantie 11

Välkkylä 6:ssa on vesikatko torstaina 10.12.2009 klo 8 - 15 ja Kurkelantie 11 maanantaina 14.12.2009 klo 8-15 ISS:n suorittamien LVI-töiden takia. Valitamme vedenjakelukatkoksesta aiheutuvaa haittaa.


02.12.2009 Sähkökatko Välkkylässä 1.12.2009

Eilen illalla (1.12.) ilmeni sähkövika Välkkylän taloissa. Sähkökatkos oli useissa taloissa, katkaisten sähköt pois kokonaan tai osittain.

Vika aiheutui jälleen Oulun Energian muuntamorikosta. Isännöitsijä on kiirehtinyt vian korjaamista. 


17.11.2009 Arvonnan voittaja

PSOAS oli mukana ABI-päivillä Linnanmaalla 11.11. - 12.11.2009. Osastollamme kävi ja reppuarvontaamme osallistui runsaasti opiskelijoita.

Arvonnassa onnetar suosi Niina Erkkilää. Onnea Niinalle!

Kiitos kaikille osastollamme kävijöille ja arvontaan osallistujille!


17.11.2009 Poikkeuksellinen aukioloaika 25.11.2009

Keskiviikkona 25.11.2009 toimistomme on avoinna klo 13 - 16. Klo 9 - 13 toimisto on suljettu henkilökunnan koulutuksen vuoksi.


17.11.2009 Sähkökatko Välkkylässä 16.11.

Eilen illalla klo 16.15 lähtien ilmeni sähkövika Välkkylän taloissa. Sähkökatkos oli useissa huoneistoissa, katkaisten sähköt pois kokonaan tai osittain.

Vika aiheutui Oulun Energian muuntamorikosta, jonka Oulun Energia sai korjattua aika nopeasti illan aikana.


03.11.2009 Vesikatko Välkkylässä torstaina 5.11. ja perjantaina 6.11.

Välkkylä 3:ssa on vesikatko torstaina 5.11.2009 klo 8 - 15 ja Välkkylä 4:ssa perjantaina 6.11.2009 klo 8 -15 ISS:n suorittamien LV-töiden takia.

Valitamme vedenjakelukatkoksesta aiheutuvaa haittaa.


26.10.2009 Toimiston aukioloaika 30.10.2009

Asuntotoimisto suljetaan perjantaina 30.10.2009 klo 14.
Palvelemme normaalisti jälleen maanantaina 2.11.2009


19.10.2009 Sähkösopimuskirjeestä

Oulun Sähkömyynti ja PSOAS ovat lähettäneet kirjeen yksiö- ja perheasukkaille, jotka maksavat sähkönsä suoraan energiayhtiölle. Näillä asukkailla on mahdollisuus halutessaan solmia sähkösopimus Oulun Sähkömyynnin kanssa PSOASin neuvottelemaan hintaan. Jos et halua vaihtaa sähkönmyyntiyhtiötä sinun ei tarvitse tehdä mitään.

Jos maksat sähkön suoraan PSOASille vuokran yhteydessä (soluasukkaat) ja olet saanut kirjeen, sinun ei myöskään tarvitse tehdä mitään.


09.10.2009 Peruutuspaikkojen jako perjantaina 23.10.2009

Lokakuun peruutuspaikkojen jako aloitetaan jo perjantaina 23.10.2009 ohjelmapäivityksen vuoksi. Maanantaina 26.10.2009 toimistomme on avoinna, mutta valitettavasti emme pysty tekemään vuokrasopimuksia emmekä tarkistamaan mm. hakemustietoja koska ohjelma ei ole käytössä.

Tiistaina 27.10.2009 palvelemme jälleen normaalisti.


09.10.2009 Ohjelmapäivitys 26.10.2009 - Palvelemme rajoitetusti

Maanantaina 26.10.2009 teemme ohjelmistopäivityksiä. Toimistomme on avoinna, mutta valitettavasti emme pysty tekemään vuokrasopimuksia emmekä tarkistamaan mm. hakemustietoja koska ohjelma ei ole käytössä.

Tiistaina 27.10. palvelemme jälleen normaalisti.


01.10.2009 Lämmönjakelu keskeytyy Rajakylän alueella 1.10.2009

Lämmönjakelu keskeytyy Rajakylän alueella torstaina 1.10.2009 klo 14 - 24. Oulun Energia tekee kaukolämpöverkoston muutostöitä. Lämpö kytketään heti työn valmistuttua.

Pahoittelemme keskeytyksestä aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja antaa Jyrki Laurila / Oulun Energia, p. 044 7033 425.


01.10.2009 Lämmityksen katko Välkkylässä

Oulun Energia suoritti eilen 30.9.09 lämpöputkiston kaivauksia alueella jonka seurauksena koko Välkkylän alueen lämmitys katkesi.

Samalla katkesi myös lämpimän käyttöveden valmistus. Oulun Energia sai työn valmiiksi eilisen päivän aikana.

Pahoittelemme asiasta aiheutunutta häiriötä. Emme valitettavasti tienneet asiasta etukäteen, jotta olisimme voineet siitä asukkaillemme tiedottaa.


25.09.2009 Arvonnan voittaja - Eteenpäin koulutus ja työelämämessut

PSOAS oli mukana Eteenpäin koulutus ja työelämämessuilla Ouluhallissa 23.-24.9.2009. Osastollamme kävi runsaasti vierailijoita ja arvontaamme osallistui yli 600 henkilöä.

Arvonnassa onnetar suosi Reeta Tölliä, joka voitti PSOAS takin. Onnea Reetalle!

Kiitos kaikille osastollamme kävijöille ja arvontaan osallistujille!


22.09.2009 Eteenpäin koulutus- ja työelämämessut Ouluhallissa

PSOAS on mukana Eteenpäin koulutus ja työelämämessuilla Ouluhallissa 23.9. - 24.9.2009. Tavoitat meidät osastolla B 30.

Tervetuloa käymään ja kysymään opiskelija-asumisesta.


10.09.2009 TV lähetyksissä häiriötä

Kaijonharjussa, Linnanmaalla ja Syynimaalla esiintyy häiriötä TV lähetyksissä. DNA selvittää mistä vika johtuu ja vika pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.

Pahoittelemme häiriöstä aihetuvaa haittaa.


09.09.2009 Välkkylän peruskiven muuraustilaisuus 11.9.2009

Välkkylän "Villentalon" peruskiven muuraustilaisuus pidetään perjantaina 11.9.2009 klo 13.00.

PSOAS rakennuttaa uutta opiskelijoiden vuokrataloa Välkkylän alueelle. Talo korvaa entisen päiväkodin. Rakennukseen tulee opiskelija-asuntojen lisäksi Oulun kaupungin päiväkoti.

Rakennuksen suunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus ja rakentajana toimii OKV-Tekniikka Oy.

Rakennus on ensimmäinen Välkkylän uuteen asemakaavaan tuleva uudiskohde ja se noudattelee rakenteeltaan ja materiaaleiltaan olemassa olevaa rakennuskantaa. Rakennus on 4-5 kerroksinen ja pintamateriaalina punatiili. Rakennukseen tulee 61 uutta opiskelijakotia ja kolmiryhmäinen päiväkoti.

Rakennus saa nimensä professori Vilho ”Ville” Lanton mukaan. Professori Vilho Lantto on tehnyt koko Oulun yliopiston olemassa olon ajan arvokasta työtä opiskelijoiden asuntotilanteen parantamiseksi. Professori Vilho Lantto on toiminut PSOASin hallintoelimissä säätiön perustamisesta lähtien ja on edelleenkin valtuuskunnan jäsen.

Peruskiven muuraa professori Vilho Lantto.


02.09.2009 Maila Jokela jää eläkkeelle

Pitkäaikainen kirjanpitäjämme Maila Jokela jää tänään 31.8.2009 eläkkeelle. Maila on hoitanut PSOASin ja sen tytäryhtiöiden kirjanpidon sekä palkanlaskennan. Työvuosia Mailalle kertyi yhteensä 34.

Mailan tilalle kirjanpitäjäksi siirtyy Kiia Kurth.

Kiitämme mukavista yhteisistä työvuosista ja toivotamme Mailalle leppoisia eläkepäiviä!


27.08.2009 Elo- syyskuun vaihteessa ruuhkaa

Elo-syyskuun vaihde on asiakaspalvelussa vuoden vilkkainta aikaa. Erityisen ruuhkainen päivä on tiistai 1.9., jolloin suurin osa uusista asukkaista allekirjoittaa vuokrasopimuksen ja hakee avaimet uuteen kotiinsa. Asiakaspalvelijamme hoitavat asiat mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, mutta siitä huolimatta kannattaa varautua jonottamaan. Jos tulet allekirjoittamaan vuokrasopimuksen ja/tai hakemaan avaimia muistathan ottaa mukaan opiskelu- ja henkilöllisyystodistuksen. 

Tervetuloa asumaan!
Toivomme, että viihdyt uudessa kodissasi ja otat meihin rohkeasti yhteyttä kaikissa mieltäsi painavissa asuntoasioissa.


20.08.2009 Postit perille uuteen opiskeluosoitteeseen

Kun asuinpaikka muuttuu uuden opiskelupaikan myötä, on tärkeää huolehtia myös postilähetykset perille uuteen osoitteeseen. Postin muuttoilmoituksella postilähetykset kääntyvät opiskeluosoitteeseen haluttuna päivänä. Elo-syyskuun vaihteessa osoitteenmuutoksen tekee arviolta 30 000 opiskelijaa. Muuttopostin ruuhka kannattaa välttää tekemällä osoitteenmuutos hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen varsinaista muuttoa.

Posti lähettää pysyvän osoitteenmuutoksen perusteella kaikki edelliseen osoitteeseen osoitetut osoitteelliset postilähetykset uuteen osoitteeseen yhden kuukauden ajan. Postien perillesaapumisen varmistaminen tämän jälkeen sujuu helpoiten tilaamalla Postin edelleenlähetys-palvelun. Tällöin postit lähetetään edelleen vanhasta osoitteesta vuoden ajan.

Osoitteenmuutoksen tekeminen onnistuu kätevimmin internetissä osoitteessa http://www.posti.fi/muuttoposti.

Lisätietoja osoitteenmuutospalveluista saa Postin asiakaspalvelusta 0200 71000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14 ja internetistä http://www.posti.fi/muuttaminen.


17.08.2009 Mobiilivaihteen häiriö on korjattu

DNA Mobiilivaihde -palvelussa esiintynyt häiriö on korjattu 17.8.2009 klo 12.15.

Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa.


17.08.2009 Mobiilivaihteessa häiriötä

Johtuen yleisestä viasta DNA:n mobiilivaihteessa (08) alkuiset puhelinnumeromme eivät tällä hetkellä toimi.

DNA selvittää vian ja pyrkii korjaamaan vian mahdollisimman pian. Toivomme Sinulta kärsivällisyyttä ja pahoittelemme puhelinliikenteessä esiintyviä ongelmia.

Kiireellisissä tapauksissa voit soittaa 044 7573 109 tai 044 7573 103. Huomioithan, että voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla (asuntotoimisto(at)psoas.fi).


21.07.2009 Toimiston aukioloajat 20.8.-21.8.2009

Henkilökunnan koulutuksen vuoksi toimistomme suljetaan torstaina 20.8.2009 klo 13.30. Perjantaina 21.8.2009 toimistomme on suljettuna koko päivän.

Palvelemme teitä taas normaalisti maanantaina 24.8.2009.


02.07.2009 Läppäriarvonnan voittaja

PSOASin Facebookissa järjestetyn kesäkampanjan palkinnon voitti Pulkkilan lukion tuleva abiturientti Teija Pirttisalo Rantsilasta. Onnea voittajalle! Samsungin NC10 miniläppäri toimitetaan voittajalle lähiaikoina.

Kiitoksia kaikille kilpailuun osallistuneille ja hyvää kesää!


29.05.2009 Hanhitie 17 J talon salaojitustyöt

Hanhtie 17 J talon kellarikerroksessa tehdään salaojitustöitä elokuussa. Purkuvaihe alkaa elokuun alussa ja purkuvaiheen aikana voi esiintyä meluhaittoja.

Töistä ilmoitetaan tarkemmin ennen töiden aloittamista.


27.05.2009 Remonttitöitä Yliopistokatu 12:ssa 1.6. - 1.9.

Yliopistokatu 12:ssa tehdään remontointitöitä 1.6.-1.9. kerroksissa 1 - 4.

Työt tehdään arkisin klo 7-16 ja ne aiheuttavat ajoittain jonkin verran meteliä ja pölyä. Pahoittelemme töistä aiheutuvia häiriöitä.


14.05.2009 Aukioloajat 20. - 21.5.2009

Toimistomme suljetaan keskiviikkona 20.5. klo 14.00. Helatorstaina 21.5. toimisto on suljettuna koko päivän. Perjantaina 22.5. toimistomme on avoinna normaalisti.


13.05.2009 Ongelmia mobiilivaihteen kanssa 12.5.2009

12.5. toimistomme sekä puhelinpalvelumme olivat suljettuina remontointitöiden vuoksi. Valitettavasti DNA Palvelut Oy:n mobiilivaihdevian vuoksi emme päässeet lisäämään asiakkaille tiedotetta aiheeseen liittyen emmekä muutenkaan hoitamaan puhelinliikennettä normaalisti.

Pahoittelemme asiakkaillemme tästä aiheutunutta harmia.


11.05.2009 Asukastyytyväisyyskysely 2009

'Oma asuntoni on kaikin puolin hyvä ja viihtyisä - oikea koti!'

Toteutimme tänä vuonna asukastyytyväisyyskyselyn ensimmäistä kertaa sähköpostitse. Kyselyyn pystyi myös vastaaman netin kautta. Saimme ennätysmäärän vastauksia, yhteensä 1 112. Lisäksi saimme runsaasti arvokasta vapaata palautetta ja hyviä ehdotuksia, joita otamme huomioon toimintamme kehittämisessä ja parantamisessa. Jotkut palautteet tulevatkin johtamaan konkreettisiin kehitysprojekteihin lähitulevaisuudessa. Kiitos kaikille vastaajille.

Asukkaat pitivät tärkeänä:

• vikailmoituksiin reagoiminen (isännöinti)
• lupausten pitäminen (huoltopalvelut ja siivous)
• pihatyöt, talvi (huoltopalvelut ja siivous)
• netin käytön helppous, sen toimivuus ja vikoihin reagointi (palvelut)
• vuokratason kilpailukykyisyys (asunnot)
• asuntojen viihtyisyys ja sijainti (asunnot)
• lähipalvelujen riittävyys (asuinympäristö)
• opiskelija-asumisen tarpeisiin vastaaminen (yleistä)

Tässä muutamia asioita, mitä tuli esille useassa palautteessa:

Esimerkkejä positiivisista palautteista:
• ystävällistä ja hyvää palvelua
• vikailmoituksiin reagoitu nopeasti
• siivous toiminut hyvin
• asunnon sijainti
• viihtyisä asunto

Näitä asioita toivottiin kehitettävän:
• puhelinpalvelun jonotusajat ajoittain pitkiä, puhelinpalvelu joskus tylyä
• huoltopalvelun ja isännöinnin kielitaito
• talvella pihamaa on paikoitellen erittäin liukas
• huono äänieristys
• yksiöitä liian vähän

Lisäpalveluja toivottiin mm.
• saunavuorot selkeämmäksi
• kuntosaleihin lisää panostusta
• vanhojen kodinkoneiden uusiminen myös energiatehokkuuden näkökulmasta
• järjestyssäännöt
• enemmän pyykkikoneita
• sähköpostitiedottaminen

Yhteenveto tuloksista on graafisesti esitetty täällä.
Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä. Digitaalikameran voitti Hanna Marjala.
Lisäksi arvomme repun, jonka voitti Lauri Jaamala ja elokuvalipun, jonka voitti Nina Virtanen.
Onnea voittajille ja kiitos vielä kerran kaikille vastaajille.

 


05.05.2009 Toimiston aukioloajat 11. - 12.5.2009

Uudistamme asuntotoimistomme ilmettä asiakkaiden viihtyvyyden parantamiseksi. Muutostöiden vuoksi suljemme ovet maanantaina 11.5. klo 14.00. Tiistaina 12.5. toimistomme puhelinpalveluineen on suljettu koko päivän.

Keskiviikkona 13.5. olemme jälleen auki normaalisti. Tervetuloa asioimaan uudistuneeseen toimistoomme!


21.04.2009 Aukioloajat vapun aikaan

Asuntotoimisto suljetaan torstaina 30.4.2009 klo 14 ja avataan jälleen maanantaina 4.5.2009 klo 9.

Hauskaa vappua!


16.04.2009 Ongelmia tietoliikenneyhteyksissä 14.4. - 16.4.2009

Tietoliikenneongelmien vuoksi sekä kotisivumme että sähköpostipalvelumme ovat olleet poissa toiminnasta 14.4. - 16.4.2009.

CampusNet www-liikenteessä oli ongelmia aamupäivällä 15.4.2009. DNA:n nimipalvelut eivät toimineet. CampusNetin käyttäjille otettiin käyttöön toiset nimipalvelimet n klo 10.30. Uudet nimipalvelimet tulevat käyttöön uudelleen kirjautumisen yhteydessä. Uudet nimipalvelimet ovat 62.241.198.245 ja 62.241.195.246.

Lisäksi yliopistoalueella oli 16.4.2009 n. klo 14.00 sähkökatoksen takia myös nettiliikenne poikki noin 15 minuuttia.

Pahoittelemme toiminnan katkoksista asiakkaille aiheutuneita ongelmia.


03.04.2009 Vastaa asiakastyytyväisyyskyselyyn ja voita

Olemme lähettäneet asiakastyytyväisyyskyselyn asukkaillemme sähköpostilla. Mikäli et ole saanut kyselyä sähköpostilla, voit vastata kyselyyn tästä. Toivomme, että sinulla on mahdollisuus vastata 17.4.2009 mennessä.

Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme digikameran sekä muita yllätyspalkintoja.

Kyselylomake


20.03.2009 Kämppä hakusessa huhtikuusta alkaen?

Muistathan että huhtikuun peruutuspaikkojen jako alkaa keskiviikkona 25.3 puhelimitse klo. 8.00.


05.03.2009 Taidonkaari 1:n lämmönjakokeskus uusitaan 10.3.

ISS Palvelut Oy uusii tiistaina 10.3.2009 klo 8.00-18.00 välisenä aikana Taidonkaari 1:n lämmönjakokeskuksen.

Työn seurauksen lämmön ja lämpimän käyttöveden toimituksessa on katko em. aikana. Kylmän käyttöveden toimitus on keskeytynyt 8.00-12.00 välisenä aikana. Vettä kannattaa varata ennakkoon astiaan katkon ajaksi tarvittava määrä.


20.02.2009 Vuokrasummien muutos 1.3.2009 alkaen

Muistathan tarkistaa uuden vuokrasummasi maaliskuun alusta alkaen, sekaannuksien välttämiseksi. Viitenumerot pysyvät samoina.


02.02.2009 Kotivakuutus

Irtaimistosi ei kuulu PSOASin kiinteistövakuutuksen piiriin, joten vahinkojen varalta kannattaa jokaisen asukkaan ottaa kotivakuutus.

Kotivakuutus on paras turva varkauden, vesivahingon tai tulipalon sattuessa. Lisätietoja vakuutuksista saat vakuutusyhtiöistä, joista monet tarjoavat edullisia vakuutuspaketteja nuorille.


07.01.2009 Hyvää alkanutta vuotta 2009

Joulu oli ja meni, vuosikin on jo vaihdettu uuteen. Vuosi alkoi myrskyisästi. Tervakukkakuja 1:n peltikatosta noin 100 m2 suuruinen alue lähti tuulen mukana irti. Palokunta kiinnitti katon paikalleen ja katon korjaus on jo aloitettu. Onneksi muilta vakavilta vaurioilta vältyttiin.

Myrskyisästä alusta huolimatta haluamme toivottaa kaikille asukkaille ja yhteistyökumppaneille hyvää alkanutta vuotta 2009.


05.01.2009 Uusi asiakaspalvelupäällikkö aloitti työt 2.1.2009

PSOASin uusi asiakaspalvelupäällikkö Jari Simonen aloitti työt PSOASilla 2.1.2009. Jari Simonen on aikaisemmin toiminut DesignTalo Oy:n myyntipäällikkönä.

Toivotamme Jarin lämpimästi tervetulleeksi.

Jarin yhteystiedot löydät täältä.


30.12.2008 Vuokrat nousevat 1.3.2009

Vuokria tarkistetaan 1.3.2009 kiinteistöjen ylläpidon kustannusten nousun vuoksi.

Vuoden 2009 tammi- ja helmikuun vuokranmaksulomake sekä uusi vuokranmaksulomake maaliskuu 2009 - helmikuu 2010 postitetaan asukkaille yhdessä vuokrankorotusilmoituksen kanssa joulukuussa.


09.12.2008 Poikkeavat aukioloajat joulukuussa ja tammikuussa

Toimistomme poikkeavat aukioloajat joulukuussa 2008  ja tammikuussa 2009 :

  • keskiviikkona 17.12. 2008: klo 9 - 14
  • torstaina 18.12.2008: suljettu
  • 23.12. - 28.12.2008: suljettu
  • keskiviikkona 31.12.2008: klo 9 - 14
  • maanantaina 5.1.2009: klo 9 - 14
  • tiistai 6.1.2009: suljettu

Toivotamme kaikille asukkaille oikeín mukavaa joulunaikaa!


28.11.2008 Poikkeuksellinen aukioloaika 5.12.2008

Asuntotoimisto on avoinna perjantaina 5.12.2008 klo 9 - 14.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!


27.11.2008 Kaapeli TV verkonparannustöitä Höyhtyällä

DNA uudistaa kaapelitelevisioverkkoaan Höyhtyän alueella. Työt kestävät 19.12.2008 saakka ja aiheuttavat lyhyitä katkoksia televisiolähetyksiin.


07.11.2008 Asiakaspalvelupäällikön paikka avoinna

Nykyisen asiakaspalvelupäällikkömme muuttaessa toiselle paikkakunnalle etsimme uutta asiakaspalvelupäällikköä vastaamaan asuntotoimiston toiminnasta ja asiakaspalvelusta. Kts ilmoitus tästä.


06.11.2008 PSOAS:n toimisto suljettu keskiviikkona 19.11.

PSOASin henkilökunta on koulutuksessa.
Keskiviikkona 19.11.08 toimisto on suljettu.


28.10.2008 Poikkeuksellinen aukioloaika 31.10.2008

Asuntotoimisto on avoinna perjantaina 31.10.2008 klo 9 - 14.

Hyvää Pyhäinpäivää!


27.10.2008 Asuntojen lämmitys

Kiinteistöjemme lämmitys on joka paikassa päällä. Asuntojen lämmitys säätyy automaattisesti automatiikan avulla ulkolämpötilan mukaan. Syksyisin voi asunnoissa tuntua ajoittain viileältä, koska säidenvaihtelut vuorokauden aikana ovat suuria eikä automatiikka ehdi reagoida muutoksiin.

Asuntojen sisälämpötilasuositus on +21 ºC. Lämpötilaa kannattaa seurailla oman sisälämpötilamittarin avulla huoneen keskialueelta. On tärkeää, että pattereissa olevia termostaatteja ei peitetä verhoilla tai huonekaluilla.

Jos asuntosi lämpötila on mielestäsi liian alhainen, mittaa asuntosi lämpötila ja tee vikailmoitus täällä.


13.10.2008 Tirolintiellä ei tule lämmintä vettä

Tirolintiellä ei tule tällä hetkellä lämmintä vettä. Oulun Energia tekee alueella korjaustöitä ja tässä yhteydessä on ilmeisesti tapahtunut putkirikko. Vika pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.


06.10.2008 Energiansäästöviikko - 6.10. - 12.10.2008

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista energiansäästöviikkoa. Säästöviikolla muistutellaan erityisesti turhien valojen ja laitteiden sammuttamisesta.

Tutustuthan alla oleviin säästövinkkeihin. Säästö hyödyttää myös asukkaita, sillä energian, sähkön ja veden kulutus vaikuttaa suoraan vuokrien suuruuteen. Lisäksi säästämällä energiaa säästät myös ympäristöä.

Muutamia energiansäästövinkkiä:
- Tuuleta nopeasti ristivedolla
- Säädä pattereiden lämpötilaa vain termostaatista
- Ilmoita rikkinäisistä patteritermostaateista, vuotavista hanoista ja wc-pytyistä
- Älä peitä lämmityspattereita eikä patteritermostaatteja
- Älä huuhtele astioita juoksevan veden alla
- Sulje suihku kun et tarvitse sitä
- Sammuta valot kun poistut huoneesta
- Vaihda hehkulamput energiansäästölamppuihin
- Sammuta valmiustilassa olevat laitteet - hox tietokoneet
- Sulata jääkaappi ja pakastin jos pakastinosassa on paksu jääkerros
- Pese täysiä koneellisia (astianpesukone ja pyykinpesukone)

Terveellinen ja energiataloudellinen lämpötila on 21 astetta. Sisälämpötiloilla on suuri merkitys asukkaiden viihtyvyyteen ja talon energiankulutukseen ja -kustannuksiin. Hyvä nyrkkisääntö on, että yksi aste huonelämpötilassa merkitsee viittä prosenttia säästöä lämpölaskussa.

PSOAS on myös omassa korjaustoiminnassaan panostanut energiaa säästäviin laitteisiin ja toimenpiteisiin. Mm. huoneistojen vesikalusteita on uusittu, lämmitysverkostoja on tasapainotettu, ilmanvaihtokanavia on puhdistettu ja säädetty sekä Yliopistokadulla on lisätty lämmöneristyksiä seiniin. 


02.10.2008 Arvonnan voittajat - Eteenpäin koulutus ja työelämämessut

PSOAS oli mukana Eteenpäin koulutus ja työelämämessuilla Ouluhallissa 24.-25.9.2008. Osastollamme kävi runsaasti vierailijoita ja arvontaamme osallistui noin 900 henkilöä.

Arvonnassa onnetar suosi Jannika Kreiviä, joka voitti collegepuseron. Yllätyspalkinnon voittivat Sara Väihkönen ja Kaisa Rajamäki. Kaikki voittajat olivat Oulusta. Onnea voittajille!

Kiitos kaikille osastollamme kävijöille ja arvontaan osallistujille!


30.09.2008 13.10.2008 ohjelmapäivitys - palvelemme rajoitetusti

Maanantaina 13.10.2008 päivitämme asiakashallintajärjestelmäämme. Toimistomme on avoinna, mutta valitettavasti emme pysty tekemään vuokasopimuksia emmekä tarkistamaan mm. hakemustietoja koska ohjelma ei ole käytössä.

Tiistaina 14.10. palvelemme jälleen normaalisti.


25.09.2008 Arvonnan voittajat

Asuntotoimistossa asioidessasi voit täyttää asiakaskyselylomakkeen. Saatuja vastauksia hyödynnämme kehittääksemme palvelujamme sekä asuntotarjontaamme. Puolivuosittain arvomme yllätyspalkintoja asiakaskyselyyn vastanneiden kesken.

Arvonnan 24.9.2008 voittajat: Kalle Ylinampa, Tuija Pyykkönen, Riikka Kilpeläinen ja Salli Konttinen. Onnea voittajille! Yllätyspalkinnot voi noutaa PSOASin asuntotoimistosta.

Mielipiteesi on meille tärkeää, joten täytäthän kyselylomakkeen seuraavan kerran kun asioit asuntotoimistossa ja samalla osallistut myös arvontaan


24.09.2008 Eteenpäin koulutus ja työelämämessut Ouluhallissa 24.-25.9.

PSOAS on mukana Eteenpäin koulutus ja työelämämessuilla Ouluhallissa 24.-25.9.2008. Tavoitat meidät osastolla 37. Tule käymään ja kysy opiskelija-asumisesta.


01.09.2008 Tapiontie 9 perusparannus valmistunut

Tapiontie 9 perusparannus on valmistunut ja asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin asuntoihin perjantaina 29.8.2008.

Asunnot on perusteellisesti perusparannettu. Kohteessa on perusparannuksen jälkeen 50 yksiötä ja 10 kaksiota. Tutustu pohjakuviin ja kohteeseen täällä.

Kohteessa on vielä vapaana yksi 60,5 m2:n kaksio (2h+k+parveke). Vuokra 542,93 e/kk. Jos kiinnostuit ole yhteydessä asuntotoimistoon, puh. (08) 3173 110.


18.08.2008 Taulunkiinnityskiskojen asentaminen Tapiontie 13

Viikolla 35 (25.8. - 29.8.2008) urakoitsija asentaa Tapiontie 13 asuntoihin lisää taulunkiinnityskiskoja.

Työstä vastaa rakennusliike OKV- Tekniikka Oy, Tarmo Veikkola puh. 040 527 0456. Asukkaan poissa ollessa käytetään yleisavainta.


15.08.2008 Pyörävarastojen ja -katosten siivous Tirolintie 2:ssa

Viikolla 36 (3.9.-5.9.2008) suoritamme Tirolintie 2:ssa pyörävarastojen ja pihalla olevien pyöräkatosten siivouksen. Jokainen jolla on pyörä varastossa tai pihalla merkkaa sen selvästi näkyvällä lapulla, jossa on omistajan nimi ja osoite.


04.08.2008 Korjaukset Kurkelantie 11

Kurkelantie 11 C-portaan sisäänkäynnin eteisen vesikate korjataan. Työt aloitetaan maanantaina, 4.8. Päivittäinen työaika 7.00-16.00. Kattotyö kestää n.2 viikkoa. Urakoitsijana toimii Katto-Tutka.


28.07.2008 Kiinteistönhoitoyhtiöt vaihtuvat 1.8.2008

PSOAS on kilpailuttanut kiinteistöhuollon sekä siivouksen ja kiinteistönhoitoyhtiöt vaihtuvat 1.8.2008.

Kiinteistönhoito on jaettu kahteen alueeseen, eteläiseen ja pohjoiseen.

Eteläiseen kiinteistönhoitoalueeseen kuuluvat Välkkylä, Peltola, Alppila, Toppila, Rajakylä ja Keskusta. Eteläisen alueen kiinteistönhoitopalvelut hoitaa SOL Palvelut Oy.

Pohjoiseen kiinteistönhoitoalueeseen kuuluvat Linnanmaa, Syynimaa, Kaijonharju ja Virkailijakylä. Pohjoisen alueen kiinteistönhoitopalvelut hoitaa ISS Palvelut Oy.

Uuden huoltoyhtiön nimen ja yhteystiedot löydät talosi ilmoitustaululta 1.8.


28.07.2008 Välkkylässä TV-kuvassa häiriöitä

Välkkylän alueella tv-kuvassa häiriöitä. Vikaa etsitään ja se yritetään saada korjatuksi mahdollisimman pian. Lisätietoja isännöitsijä Kaisu Mikkolalta, puh. (08) 3173 143.


16.07.2008 Välkkylä 7 pyykkitupa

1.8 alkaen Välkkylä 7-talon pesutupaa ei voi käyttää muut kuin ko.talon asukkaat. Muiden talojen asukkaat voivat käyttää 1-talon ja 8-talon pyykkitupia.


16.07.2008 Kandintie 1:n ja Virkakatu 8:n leikkialueet uusitaan

Are Oy uusii Kandintie 1:n ja Virkakatu 8:n leikkialueiden välineitä sekä turva-alustoja. Työt alkavat 15.7. ja ovat valmiit elokuun alkupuolella.


16.07.2008 Rakentajantie 5:n piha-aluetta kunnostetaan

Vasarahai Oy kunnostaa 18.7. alkaen Rakentajantie 5:n sisäpihaa. Työ kestää noin 3 viikkoa, jolloin autoilu pihalla on osan aikaa estynyt. Myös pyörätelineet joudutaan siirtämään pois töiden ajaksi. Urakassa pihan kulkuväylien reunalle asennetaan reunakivetys sekä laatoitettuja ja kivettyjä alueita lisätään.


27.06.2008 Rakentajantien ja Yliopistokatu 2-46:n tv-lähetykset ovat poikki

Rakentajantiellä ja Yliopistokatu 2-46:ssa on häiriöitä tv-lähetyksissä. YIT kiinteistötekniikka Oy selvittää vian syytä. Vika korjataan mahdollisimman pian.

 


19.06.2008 Aukioloajat Juhannuksen aikaan

Asuntotoimisto on suljettu perjantaina 20.6.08
ja avataan jälleen maanantaina 23.6.08 klo 9.
Mukavaa Juhannusta !


06.06.2008 Parvekekaiteiden maalaustyöt Paalikatu 13

Paalikatu 13:ssa Asperi-Yhtymä Oy suorittaa parvekekaiteiden maalaustöitä. Työ alkaa viikolla 24 ja on valmis 15.8.2008.


30.05.2008 Asukastyytyväisyyskysely 2008

Toteutimme asukastyytyväisyyskyselyn netissä huhti - toukokuussa. Saimme yhteensä 373 vastausta. Vastausten perusteella olemme pystyneet parantamaan palvelujamme. Kiitos positiivisesta kehityksestä kuuluu sekä henkilökunnalle että asukkaillemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme!

Kyselyn tulokset käydään tarkasti läpi PSOASissa ja niiden perusteella halutaan edelleen jatkuvasti parantaa palvelujemme laatua. Tavoitteenamme on pysyä opiskelija-asumisen ykkösenä!

Asukkaamme antoivat runsaasti arvokasta palautetta. Tässä muutamia asioita, mitä tuli esille useassa palautteessa:

Näistä saimme kiitosta eli ruusuja:
• Ei valittamista. Hyvä on ollut asua.
• Hyvin mennyt, ei ole juurikaan ollut ongelmia millään saralla.
• Hyvä ja edullinen asumisvaihtoehto opiskelijalle.
• Hyvä on asua :)
• Psoasilla on kaikinpuolin hyvä palvelu! Kiitos!
• PSOASin palvelut ovat laadukkaita ja erittäin kilpailukykyisiä
• Ruusuja asuntohakemuksen nopeasta käsittelystä, asunto löytyi todella nopeasti. Työntekijät ystävällisiä :)
• Kiitos kivasta pihapiiristä ja hyvästä grillistä.
• Olen asuntooni erittäin tyytyväinen, ihanaa kun opiskelija-asuntojakin remontoidaan

Näitä asioita toivottiin kehitettävän:
• Bänditiloja kaivattaisiin
• Lisää kuntosaleja kiinteistöihin
• Muovijätteen kierrätysastia
• Enemmän pyörätelineitä, pyöräkatoksia, lukittavia pyöräkatoksia
• Tiedotusta enemmän mm. remonteista
• Saunavuoroja voisi olla enemmän, kun kaikille päiville ei ole vuoroja
• Saisi muistutella uusille asukkaille asunnon säännöistä heti muutettaessa.
• Yksiöitä saisi olla enemmän
• Pyykkitupien parannus, pesukoneita enemmän

Yhteenveto tuloksista on graafisesti esitetty täällä (pdf-dokumentti).

Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä. Digitaalikameran voitti Minna Vähäsalo. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille vastaajille!


14.05.2008 Ilmastointikanavien puhdistus ja säätö

Kohteissa Välkkylä 8, Rautatienkatu 8 ja Rantakatu 6 suoritetaan ilmastointikanavien puhdistus ja säätö seuraavasti:

Välkkylä 8, aloitus 19.5.2008, valmis 23.5.2008
Rautatienkatu 8, aloitus 19.5.2008, valmis 30.5.2008
Rantakatu 6, aloitus 26.5.2008, valmis 30.5.2008  

Joudumme käymään useamman kerran huoneistossa ja mikäli asukas ei ole paikalla käytämme yleisavainta.  Varmistathan esteettömän pääsyn huoneistonne ilmanvaihtolaitteille.

lmoitathan mahdollisista lemmikkieläimistä Risto Joensuulle puh. 050 385 6184. Hän vastaa myös mahdollisiin puhdistukseen liittyviin kysymyksiin. 


14.05.2008 Välkkylä 4:n katosten korjaus

Välkkylä 4-talojen kolmen sisäänkäynnin katosten pinnoite uusitaan elokuun loppuun mennessä.  Pääurakoitsijana toimii Oulun Pitomaalaus Oy, yhteyshenkilönä Ari Eriksson, puh. 0400 681 434.


14.05.2008 Välkkylä 7 korjauksia

Välkkylä 7-talon tuuletusparvekkeet uusitaan ja tiilijulkisivuja korjataan kesän aikana. Työt alkavat heti säiden salliessa ja työt saadaan valmiiksi elokuun puoleen väliin mennessä. Pääurakoitsijana toimii Oulun Pitomaalaus Oy, yhteyshenkilönä Ari Eriksson, puh. 0400 681 434.


14.05.2008 Ongelmia Paalikatu 14 yhteyksissä

Paalikatu 14:n nettiyhteys toimii väliaikaisesti hitaasti. Nopeus pyritään korjaamaan mahdollisimman pian, viimeistään 22.5.2008 mennessä. Osalla huoneistoissa on ollut sähkö-, puhelin- ja antenniyhteysongelmia. Vikoja korjataan yrittäen saada yhteydet kuntoon mahdollisimman pian.


13.05.2008 PSOASin toimisto suljettu perjantaina 23.5.08

PSOASin henkilökunta on koulutuksessa.
Perjantaina 23.5.08 toimisto on suljettu.


12.05.2008 Virkakatu 8 tv-lähetykset ovat poikki

Virkakatu 8:n tv-lähetykset ovat poikki. YIT Kiinteistötekniikka selvittää vian syytä. Vika pyritään korjaamaan mahdollisuuksien mukaan tiistaina 13.5.2008


09.05.2008 Vuokraa asunto valmiiksi syksyksi

Uudet opiskelijat saavat kohta tiedon tulevasta opiskelupaikastaan ja silloin myös asunnon haku vilkastuu.

Tiesitkö, että voit hakea opiskelija-asuntoa jo ennen kuin opiskelupaikkasi on varmistunut.

Kesäksi asuntoa voi hakea kuka tahansa. Kesäasunnosta tehdään määräaikainen vuokrasopimus. Mikäli kesäasukas saa syksyksi opiskelupaikan Oulusta, pyrimme tarjoamaan hänelle kesäajan asuntoa myös opiskeluiden ajaksi. Tällä hetkellä kimppa-asuntoja on tarjolla lähes kaikissa asuntokohteissamme.

Opiskelutodistus tai hyväksymisilmoitus oppilaitokseen on esitettävä viimeistään toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. 

Huomaa myös, että jos jokin asunto on varaamatta vielä 5 arkipäivää ennen seuraavan kuun vaihdetta (esim. peruutuspaikat), asunto laitetaan vapaaseen hakuun kaikille. Tiedon näistä asunnoista saat PSOASin nettisivuilta tai soittamalla PSOASin asuntotoimistoon puh. (08) 3173 110.


09.05.2008 Postiluukku avaimille

Asuntotoimiston ollessa suljettuna voit poismuuttaessasi palauttaa avaimet suljetussa kirjekuoressa toimistomme ovessa olevaan postiluukkuun, jossa lukee "AVAIMET - KEYS". Merkitse kuoreen nimesi ja osoite, mistä avaimet palautetaan.


06.05.2008 Paalikatu 14:n sadevesiviemäröinnin korjaus

Paalikatu 14:ssa uusitaan ja muutetaan piha-alueen sadevesiviemäröintiä. Työt alkavat 5.5.2008 ja saadaan kokonaan valmiiksi elokuun loppuun mennessä.

Urakoitsijana toimii Maanrakennusliike Oulun Maakone Oy.
Tarkempia tietoja voi kysäistä isännöitsijä Kaisu Mikkolalta,
p. (08) 3173 143


05.05.2008 Tulipalo Paalikatu 14:ssä

Paalikatu 14:n porttikongissa olleista postilaatikoista syttyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä erittäin uhkaava tulipalo. Onneksi vältyttiin suurimmilta vahingoilta. Syntyneet vahingot pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.

Pyydämme asukkaita kiinnittämään huomiota postilaatikoiden ympäristön ja rapuukäytävien siisteyteen.


28.04.2008 Kerro tarina, voita kamera!

Opiskelija-asuminen täyttä elämää, PSOAS kerää tarinoita elävästä elämästä!

Kerro meille mukavia muistoja, nykyisiä ilon aiheita tai hauskoja kommelluksia PSOASilla asumisesta. Keräämme positiivisia tarinoita opiskeluelämästä, tiedämme että niitä on paljon, haluaisimme kuulla Sinun tarinasi.

Erityisesti haluaisimme kuulla solu- ja kimppa-asumisen onnistumisesta, ystävän löytymisestä ja mukavista, onnellisista hetkistä.

Tarinoiden kerääminen alkaa heti ja juttuja voi lähettää osoitteeseen jatta.rajaniemi (at) psoas.fi.

Kaikkien jutun lähettäneiden kesken arvomme Digikameran


28.04.2008 Vastaa asiakastyytyväisyyskyselyyn ja voita

Hyvä opiskelija, millaisina Sinä koet PSOASin nykyiset palvelut ja mitä haluat kehitettävän lähitulevaisuudessa. Sinä olet paras asiantuntijamme ja toivomme, että sinulla on mahdollisuus vastata kyselylomakkeeseemme viimeistään 11.5.2008.

Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme digikameran.

Kyselylomakkeen pääset täyttämään tietokoneella, joka on CampusBaanan liittymässä. Jos et pääse täyttämään kyselyä tietokoneella, voit käydä täyttämässä lomakkeen asuntotoimistossamme.

Kun olet vastannut lomakkeen kaikkiin kysymyksiin ja lähettänyt vastauksesi, aukeaa seuraavaksi automaattisesti sivu, johon voit jättää yhteystietosi arvontaa varten. Sivu on erillinen, jotta mielipiteitä ei voida yhdistää jätettyihin yhteystietoihin.

Kysely on kestoltaan 10 - 15 minuuttia ja lomakkeen täyttäminen on yksinkertaista. Kysely on täysin luottamuksellinen. Tulokset käsitellään tilastollisesti siten, etteivät kenenkään yksittäisen vastaajan tiedot tule esille. Kyselyn tulosten kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni antaa vastauksensa.

Kyselylomake


23.04.2008 Uudet suihkut Välkkylä 7 asuntoihin

Välkkylä 7 asuntoihin asennetaan maanantaina 28.4. klo 8.00-18.00, tiistaina 29.4. klo 8.00-18.00 ja keskiviikkona 30.4. klo 8.00-16.00 uudet suihkut, suihkuletkut ja poresuuttimet sekä suoritetaan vuototarkastus. Toimenpiteet auttavat meitä säästämään energiaa ja ympäristöä sekä tulevat kohentamaan asumismukavuutttasi.

Asennustyön tulee suorittamaan CS Energikontroll AB.


22.04.2008 Aukioloajat Vapun aikaan

Asuntotoimisto suljetaan keskiviikkona 30.4.08 klo 14
ja avataan jälleen perjantaina 2.5.08 klo 9.

Mukavaa Vappua!


04.03.2008 Huoneistojen vesikalusteiden tarkastus

Innotek Oy suorittaa huoneistojen vesikalusteiden tarkastus-, huolto- ja asennustoimenpiteitä seuraavissa kohteissa:

  • Yliopistokatu 26 ja 28: 10.3 - 11.3.2008 klo 9 - 17 (varapäivä 12.3.2008)
  • Taidonkaari 1: 12.3 - 14.3.2008 klo 9 - 17 (varapäivä 17.3.2008)
  • Puulinnankatu 7: 14.3 - 18.3.2008 klo 9 - 17 (varapäivä 19.3.2008)
  • Yliopistokatu 1: 18.3 - 20.3.2008 klo 9 - 17.

Toimenpiteiden tarkoituksena on pienentää kiinteistöjen vedenkulutusta. Talojen kaikissa huoneistoissa käydään (tarvittaessa Y-avaimella) uusimassa poresuuttimet ja käsisuihkut sekä huoltamassa WC-istuimet.


22.02.2008 Rakentajantie 5:n sauna remonttiin 25.2. alkaen

Rakentajantie 5:n saunan löylyhuone kunnostetaan. Työt aloitetaan maanantaina 25.2 ja ne kestävät arviolta 2 viikkoa. Sauna ei ole tuona aikana käytössä. Pahoittelemme remontista aiheutuvaa häiriötä.


19.02.2008 Vuokranmaksukuitti 1.3.2008 alkaen

Uudet vuokranmaksukuitit on jaettu kaikille asukkaille. Käytäthän uutta vuokranmaksukuittia maksaessasi uuden vuokran, joka astuu voimaan 1.3.2008. Jos sinulle ei ole tullut uutta vuokranmaksukuittia olethan yhteydessä asuntotoimistoon, p. (08) 3173 110.


Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö
Mannenkatu 1 A
90130 Oulu
Puhelin (08) 3173 110
Faksi (08) 332 170
etunimi.sukunimi@psoas.fi

Asuntotoimisto
Mannenkatu 1 A
90130 Oulu
Puhelin (08) 3173 110
Faksi (08) 3173 170
if.saosp@otsimiototnusa

 

PSOAS, Mannenkatu 1 A, 90130 Oulu, Puh. 08 3173 110, Fax 08 332 170